Nyt pääsette _viimeinkin_ lukemaan Flynnien toista osaa! Melkoisen kauan siinä kesti mutta lopultakin sain aikaiseksi julkaista sen. Tässä osassa on noin 70 kuvaa, joten se ei ole ihan niin pitkä, kuin viime osa, jossa oli noin 90 kuvaa. Kiitos kaikille teille ihanille ihmisille, jotka pitävät kirjoitusintoani yllä kommenteillaan! Toivottavasti olette jaksaneet odottaa näin kauan menettämättä lukuhaluanne ja kommentoitte tätäkin osaa.

~~~~



Biancan synnytys oli loppujen lopuksi onnistunut, ja seuraavana aamuna vaatteet päälle kiskottuaan nainen oli laskemassa väsyneenä juuri hoivaamaansa vastasyntynyttä poikaansa kehdon puutteessa sängylle. Poika sai nimekseen Benny Flynn ja hänen luonteenpiirteitään ovat kurinalainen ja taiteellinen. Kun Benny oli turvallisesti sängyllä, Bianca oli itsekin asettumassa pojan viereen lepäämään, mutta hänet pysäytti ovelta kuulunut kolina. Hän astui hitaasti pari askelta kauemmas sängystä mennäkseen katsomaan, oliko Heimo viimein saapunut kotiin vai kuka talon ulkopuolella oikein kolisteli.



Bianca oli jo valmis antamaan Heimolle läksytyksen siitä, että mies ei ollut tullut koko yönä kotiin vaikka olikin luvannut tulla kymmeneen mennessä, mutta naisen yllätykseksi ovi aukeni ja sisään asteli Biancalle tuntematon mies, joka haukotteli rauhallisena Biancan astellessa hänen eteensä.



"Kuka sinä oikein olet ja miksi kuvittelet voivasi noin vain kävellä tuntemattomien ihmisten asuntoihin?" Bianca huusi miehelle kärsimättömänä. Mies katsoi Biancaa oudoksuen.
"Bianca-rakas, mikä sinulle on tullut? Etkö muista vanhaa luokkatoveriasi Alpoa?" hän kysyi esittäen ihmettelevää. Bianca hämmästyi.
"Alpo?" Hän oli hetken hiljaa, mutta naisen vihainen katse ei hiipunut. Alpo olisi tietysti odottanut lämpimämpää vastaanottoa. Mutta miten Bianca voisikaan olla kiltti ihmiselle, joka oli lukion aikana estänyt kaikkia rakastamasta Biancaa, jopa pahoinpidellyt niitä, jotka Biancasta uskalsivat pitää... Ja vain siksi, että hän olisi itse saanut naisen omakseen. Bianca kuitenkin vihasi Alpoa ja oli monta kertaa tehnyt tälle selväksi, ettei halunnut häneltä mitään. Alpo oli silti valmis yrittämään... Hän halusi Biancan omakseen millä keinolla hyvänsä. Bianca pani merkille miehen hiustyylin - täsmälleen samanlainen kuin Heimolla ennen, vain väri oli erilainen. Mies luultavasti ajatteli Biancan ottavan tämän, jos hän olisi edes hieman Heimon näköinen. Mutta Bianca ei ollut niin pinnallinen. Hän tunsi Alpon liian hyvin.



Bianca katsoi Alpoa vihaisena.
"Vaikka tunnen sinut entuudestaan, Alpo, ei sinulla silti ole oikeutta tulla talooni", nainen murahti vihaisena.
"Ovi ei ollut lukossa", Alpo huomautti rennosti. "Sekään ei oikeuta sinua tulemaan tänne", toinen vastasi nopeasti.
"En sitäpaitsi halua nähdä sinua. Ikinä. Ymmärrätkö? En ikinä! Joten painu ulos, heti!" Bianca huudahti sitten. Hän oli tosissaan, Alpokin huomasi sen. Mutta mies oli vahva, ja jos hän ottaisi kovat otteet käyttöön, ei hennosta Biancasta olisi hänelle mitään vastusta...
"Älä nyt hiilly, Bianca. Puhutaan. Voin kertoa sinulle jotakin, mitä et muualta saa tietää."



Bianca ei kuitenkaan suostunut kuuntelemaan Alpoa, vaan murahti, ettei Alpolla voisi olla hänelle mitään erityistä, mistä nainen haluaisi tietää. Alpo hermostui Biancan sanoista.
"Kuulehan nyt, nainen, minulla on paljonkin, mistä haluat tietää!" mies sanoi heristäen sormeaan Biancalle.
"Heimolla tuskin on mukavaa... Kukapa haluaisikaan päättää elinpäiviään kapakassa!" Alpo lipsautti vahingossa laittaen sitten kätensä suunsa eteen. Bianca katsoi miestä kauhuissaan. Hänkö oli siepannut Heimon? Ja Bianca kun oli ollut valmiina saarnaamaan Heimolle siitä, ettei tämä ollut tullut kotiin ajoissa...
"Jokatapauksessa, sinun on turhaa pyristellä vastaan, sillä saan sinut omakseni kuitenkin - joko tulet vapaaehtoisesti tai pakolla."



Bianca yritti väistää Alpon yllättävää hyökkäystä naisen kimppuun, mutta ei ehtinyt.
"Minä toistan, aion viedä sinut vaikka pakolla itselleni! Sinä tulet olemaan minun - vain minun!" Alpo huusi naurahtaen ilkeästi. Bianca kärsi miehen kovakouraisissa otteissa. Nainen yritti turhaan huutaa apua, sillä Alpo vaijensi hänet peittämällä hänen suunsa.



Bianca keräsi kaikki voimansa ja sai juuri ajoissa työnnettyä Alpon pois kimpustaan. Mies kaatui kivuliaasti päin suihkua. Biancan kauhuksi mies nousi karjuen pystyyn.
"Tämän saat vielä maksaa, sinä typerä akka!" Alpo karjui, vaikka sisimmässään tiesi rakastavansa Biancaa aina enemmän kuin ketään muuta. Mutta silti hän janosi kostoa... Hän halusi kostaa tuolle naiselle, sillä hän oli särkenyt miehen sydämen. Eikä Alpo aikonut unohtaa sitä ikinä.



Alpo horjahti uudelleen, mutta sai pidettyä tasapainonsa. Hän kuitenkin rauhoittui hieman ja lopetti pahoinpitelyn yrittämisen.
"Tällä punaisella minuutilla sinä lähdet talostani, enkä halua nähdä sinua enää!" Bianca huusi miehelle osoittaen ovea. Biancan yllätykseksi Alpo nyökkäsi pienesti - nainen oli luullut tämän olevan vaikeampaa.
"Minä lähden nyt, mutta palaan vielä, ja silloin minä saan sinut omakseni", Alpo murahti hiljaa lähtiessään. Bianca oli ehkä voittanut tämän erän, mutta peli ei ollut ohi.



Heti, kun Alpo oli lähtenyt talosta, Bianca kääntyi takaisin lapsensa puoleen.
"Odota siinä aivan kiltisti, rakkaani, minä en viivy kauaa", nainen sanoi ja lähti sitten nopeasti ulos. Hän hyppäsi autoon ja kaarsi tielle ottaen suunnaksi Polskipisteen, kapakka-hotellin, jossa Heimolla oli tapana käydä. Bianca oli nimittäin Alpon puheista saanut vihiä Heimon olinpaikasta, joten nyt nainen oli lähes varma, että Heimo oli Polskipisteessä.
"Minä tulen, Heimo, tulen niin nopeasti kuin pääsen, ja sitten pääsemme kotiin ja näet Bennynkin..." hän toisteli itsekseen painaessaan kaasua.



Matkaan ei hurjastelevalla Biancalla kulunut kauaakaan, ja pian hän jo oli parkkeerannut autonsa huolimattomasti Polskipisteen eteen ja kiirehtinyt sisälle. Hänen ihmetyksekseen ei sisällä kuitenkaan näkynyt Heimoa, vain muutama pöytäfutista pelaava ihminen. Sitten nainen muisti Polskipisteen kellarissa olevan varastohuoneen. Hän juoksi portaille tuupaten vahingossa muutamaa hänen edessään olevaa ihmistä.
"Anteeksi, tämä on hätätapaus", Bianca mutisi toisten luodessa häneen paheksuvia katseita. Nainen ei niistä piitannut vaan kiirehti portaat alas niin nopeasti kuin suinkin pääsi.



Kellariin päästyään Bianca huomasi kauhukseen varaston oven olevan lukittu. Hän seisoi hetken hiljaa oven edessä, kunnes ryhdistäytyi.
"Heimo?" hän kysyi hiljaa, värisevällä äänellä. Nainen pelkäsi koko ajan, että Alpo hyökkäisi yhtäkkiä nurkan takaa hänen kimppuunsa ja veisi pois. Bianca hätkähti ajatuksistaan. Varastohuoneesta kuului Heimon vaimea äännähdys.
"B-Bianca?" Sen kuullessaan Bianca hypähti iloisena ilmaan. Hän oli löytänyt Heimon! Sitten hän kuitenkin muisti, että ovi oli lukossa... Eikö hän sittenkään voisi pelastaa Heimoa? Ensin hän ajatteli menevänsä pyytämään apua ihmisiltä, jotka olivat yläkerrassa, mutta muisti sitten heidän vihaiset katseensa; toiset eivät varmastikaan suostuisi auttamaan, sillä tuskin he edes uskoisivat, että joku todella oli lukinnut Heimon varastoon. Sitten nainen sai idean. Hän ei tiennyt, oliko se hyvä tai voisiko siinä käydä huonosti, mutta hänen oli pakko yrittää sitä, sillä muuta vaihtoehtoa hänellä ei ollut.
"Mene pois oven luota, Heimo", Bianca sanoi yrittäen pysytellä rauhallisena. Heimo kertoi jo olevansa pienen huoneen toisessa nurkassa, joten Bianca voisi tehdä sen mitä oli tekemässä.



Sitten Bianca otti muutaman askeleen taaksepäin ja juoksi takaisin, aivan oven eteen. Hän potkaisi ovea niin kovaa kuin pystyi, mutta se ei tuottanut tulosta. Nainen päätti yrittää uudelleen ja siirtyi vähän oikealle ja astui taas muutaman askeleen taakse. Sen jälkeen, kun hän jälleen potkaisi ovea, lopultakin se aukeni! Bianca oli niin iloinen Heimon nähdessään, että olisi voinut kiljua ja huutaa, mutta ensin hän juoksi Heimon syleilyyn.
"Bianca! Sinä teit sen, mursit oven!" Heimo huudahti halaten rakkaintaan.



Heimo soi Biancalle suudelman, mutta irrottautui kuitenkin nopeasti. Jokin oli selvästi muuttunut, vaikka hän oli ollut poissa vain yhden yön. Ensin mies ajatteli, että se johtui siitä, että he olivat niin innoissaan jälleennäkemisestä sen takia, koska Heimo oli ollut vankina ja tukalissa oloissa, mutta sitten hän katsoi Biancaa tarkemmin, jolloin huomasi jotakin oleellista.
"Bianca, hyvänen aika! Missä... Missä lapsemme on? Mihin olet kadottanut mahasi?" mies huudahti ihmeissään. Bianca vilkaisi alas.
"Niin, no tuota, sillä välin kun olit täällä, viime yönä... Heimo, meillä on poika! Meillä on pikkuinen poika!" hän kertoi sitten hymyillen. Heimo sulki Biancan iloisena syleilyynsä.
"Bianca, lähdetään kotiin. Haluan nähdä hänet."



Kotimatkalla he olivat poikenneet myös huonekalukauppaan ja ostaneet Bennylle kehdon, jotta pikkuisella olisi paikka, missä nukkua. Heimo ei kuitenkaan heti ehtinyt mennä tervehtimään pientä poikaansa tälle rakennettuun huoneeseen, sillä hän oli ollut koko viime illan, yön ja vielä yhteen asti päivällä ilman ruokaa, ja nälkä oli sietämätön. Bianca kattoi rakkaalleen ruoan pöytään ja meni sitten jälleen tervehtimään Bennyä, sillä hän tiesi, ettei Heimo kertoisi mitään ennen kuin olisi saanut ruokaa ja luultavasti hän halusi vielä pehmeälle sängylle rentoutumaan, jotta voisi kertoa Biancalle kokemuksistaan.



Benny olikin ollut jo niin väsynyt, että nukahti suoraan kehtoon päästyään, joten Bianca päätti tulla ruokailemaan Heimon kanssa. Hän kattoi itselleen ruoan pöytään ja istui Heimon seuraan. He söivät vaitonaisina, sillä Bianca kyllä ymmärsi, ettei Heimo voinut heti suoraan Biancan nähtyään alkaa kertomaan kamalista kokemuksistaan.



Kun he lopulta saivat syötyä, Bianca tiskasi astiat Heimon asettuessa jo valmiiksi sängylle. Hän tiesi kyllä, mitä oli tulossa - pitihän hänen tietysti jossain vaiheessa kertoa karuista kokemuksistaan Biancalle, hänen rakkaalle tyttöystävälleen, jonka kanssa hän asui yhdessä ja kaikenlisäksi heillä oli lapsikin! Bianca tuli pian omalle puolelleen sängyn viereen, suoristi peiton ja nosti tyynyä paremmin ennenkuin asettui pitkäkseen.
"Heimo..." hän aloitti, "nyt saat kertoa kaiken. Olen pelkkänä korvana." Ensin Heimon suu vääntyi mutruun, mutta sitten hän alkoi viimeinkin puhua - ja kertoi kaiken siitä lähtien, kun saapui kapakalle.



Melko kauan siinä kesti, mutta viimeinkin Heimo sai kertomuksensa päätökseen. Bianca lähti vielä sen jälkeen tarkistamaan, miten Bennyllä sujui omassa huoneessaan, mutta Heimo oli niin väsynyt ettei jaksanut edes vaatteita vaihtaa, vaan pujahti saman tien peiton alle. Pian saapui myös Bianca nukkumaan, Benny kun oli tuhissut edelleen. Nainen katsoi poikaystäväänsä iloisena siitä, että oli pystynyt pelastamaan tämän varastosta, ja lysähti sitten väsyneenä sängylle.



Aamulla Bianca heräsi jo aikaisin, eikä malttanut enää nukkua, joten asteli jääkaapille ja alkoi tekemään vohveleita. Heimon hän antoi nukkua niin pitkään kuin mies itse halusi, sillä hän ajatteli, että tämä haluaisi nukkua - tuskin hän oli saanut hyvin nukuttua kylmän varastohuoneen lattialla. Ei Heimokaan kuitenkaan pitkään nukkunut, sillä heräsi Biancan kolisteluihin. Heti aamulla mies muisti, ettei ollut vieläkään nähnyt pientä poikaansa, joten nousi ylös ja lähti ripein askelin kohti Bennyn huonetta.



Aika kului todella nopeasti, ja Biancan hoitamana Heimon arvetkin alkoivat pikkuhiljaa katoamaan. Eräänä päivänä Heimo katsoi itseään tyytyväisenä naapuriensa eteisen peilistä. Arvet olivat kadonneet kokonaan. Nyt hän tunsi, että pystyi taas jatkamaan elämäänsä normaalisti, haavat kasvoissa eivät enää muistuttaisi tapahtuneesta. Eihän Heimo tietenkään koskaan voinut sitä unohtaa, mutta enää hänen ei tarvitsisi jatkuvasti muistella sitä, eikä varsinkaan selittää, mistä haavat olivat tulleet.



Eräänä päivänä Heimo oli tavalliseen tapaansa keskustassa. Yhtäkkiä hänen näköpiiriinsä ilmestyi tuttu hahmo. Heimo kauhistui. Tuo samainen, kamala mies oli vanginnut hänet kellariin... Hän olisi kuollut sinne, jos Bianca ei olisi tullut pelastamaan häntä. Mutta Biancakin oli kertonut siitä, mitä tuo mies oli tehnyt ja kuka hän ylipäätään oli. Ja Heimo halusi kostaa. Hän halusi kostaa tuolle miehelle, koska tämä oli koskenut Biancaan.



Alpo asteli suoraan Heimon eteen ja pysähtyi siihen. Heimo oli hiljaa vain muutaman sekunnin, ja sitten alkoi purkamaan raivoansa.
"Sinä... Sinä iljetys olet koskenut Biancaan, vaikka kielsin! Sinä olet ollut kotonani, sinä vangitsit minut, ja olisin voinut kuolla! Mutta minä en aio vain kävellä ohi ja antaa anteeksi sitä, että sinä olet koskenut Biancaan!" Heimo huusi täyttä kurkkua.
"Katsokaa tuota miestä! Tuota kamalaa ihmistä! Hän vangitsi minut kellariin ja yritti tappaa minut, jonka jälkeen hän yritti siepata vielä tyttöystävänikin!" mies huudahti nähdessään muiden lähistöllä olleiden kiinnostuneet katseet. Alpo oli kauhuissaan, hänhän menettäisi maineensa kaupungissa. Kiivastuneet ihmiset voivat vaikka asettua häntä vastaan ja häätää hänet kaupungista! Mutta toisaalta... Kuka uskoisi yhtä vaivaista Flynnien perhettä?
"En yhtään tiedä, mitä tuo hullu mies höpisee. Minä olen puhdas pulmunen! En ole tehnyt mitään", Alpo yritti puolustautua, mutta ihmiset tuntuivat uskovan Heimoa enemmän kuin tuota huonoa valehtelijaa. Jotkut perääntyivät kauemmas kuullessaan Heimon sanat. He tiesivät, että Alpo todella voisi olla vaarallinen.



Vihainen Alpo yritti hyökätä Heimon kimppuun, mutta mies väisti sulavasti. Se sai ihmiset uskomaan Heimoa yhä enemmän - hän todella voisi puhua totta sieppauksista sun muusta, olihan Alpo taas yrittänyt hyökätä. Alpo kaatui kivuliaasti maahan ja nousi pidellen selkäänsä.
"Älä enää ikinä koske minuun tai perheeseeni, sinä kammottava otus!" Heimo huusi paikalta pakenevalle Alpolle. Myös Heimo lähti pois, sillä hän ei halunnut ihmisten alkavan kyselemään asiasta enempää.



Heimon lähtiessä juoksemaan pois jäivät ihmiset kysymyksineen ihmettelemään äskeistä. Siitä alkoikin kiivas keskustelu.
"Minä uskon, että tuo mies todella puhui totta, sillä kyllähän minä Alpon tunnen... Hän on agressiivinen ja voi oikeasti olla vaarallinen", sanoi joku hiljaa ystävälleen Heimon juostessa ohi. Hyvän kuulonsa ansiosta Heimo kuuli sen ja oli tyytyväinen siihen, että edes joku uskoi häntä. Silti hän halusi vain nopeasti päästä pois paikalta. Hän oli tullut taksilla, sillä heidän autonsa oli mennyt rikki ja oli nyt korjaamolla, mutta miehellä ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä soittamaan taksia hakemaan häntä pois, joten hän tyytyi juoksemaan niin kovaa kuin suinkin pääsi.
"Saanpahan ainakin liikuntaa", mies huokaisi itsekseen.



Melkoisen hyvä kunto Heimolla oli, sillä hän juoksi todella pitkän matkan. Hautausmaan kohdalle päästessään Heimo kiihdytti vauhtia entisestään - juuri nyt hän ei todellakaan halunnut jäädä sumun keskelle tänne karmivaan paikkaan. Onneksi kotiin ei ollut enää pitkä matka, ja siellä hän voisi jälleen kertoa kaiken Biancalle, joka varmasti tukisi häntä ja tekisi miehelle varmaan  hyvää ruokaakin, ellei ruoka sitten ollutkin jo valmiina pöydässä. Se sai veden herahtamaan Heimon kielelle, ja hän juoksi entistä nopeammin - Biancan tekemä ruoka oli parasta, mitä hän tiesi.



Bianca tosiaan oli saanut jo ruoan valmiiksi muutama minuutti sitten, ja oli jo kattanutkin pöydän valmiiksi Heimolle ja itselleen. Miestä odotellessaan hän puunasi koko taloa parempaan kuntoon, sillä se olikin päässyt jo viimeaikoina hieman unohtumaan ja nyt likaa oli vähän joka paikassa. Pian ovi kävi ja Heimo asteli sisään. Bianca naurahti kuullessaan miehen mahasta kuuluvan murinan.
"Käy toki pöytään", nainen sanoi iloisesti istuessaan itsekin syömään.



Heidän syötyään Heimo johdatteli Biancan sängylle. Yhdessä he tulivat siihen tulokseen, että Bennyn ei olisi mukavaa elää perheen ainoana lapsena, joten asia päätettiin korjata hetimmiten.



Bianca vietti paljon aikaansa kaupungilla, jolloin Heimo oli kotona hoitamassa Bennyä, ja joskus mies myös kohensi kuntoaan jumppaamalla radion tahtiin. Bianca halusi kohentaa logiikantaitojaan joten haastoi monesti muita kaupungilla olijoita shakkiotteluun.
"Katsohan, shakkimatti!" huudahti Biancan ystävä Ilona eräänä päivänä heidän ollessaan puistossa pelaamassa. Ensin Bianca oli ihmeissään, mutta huomasi sitten ystävänsä olevan väärässä.
"Eipäs olekaan", hän korjasi naisen erehdyksen, "sinä söit kuningattaren, et kuningasta." Ilona tuhahti ja antoi vuoron Biancalle.



Tultuaan Bennyn luota Heimo huomasi pöydällä muutaman erivärisen kirjekuoren.
Bianca on taas unohtanut postit pöydälle, mies huokaisi ojentaessaan kätensä ottaakseen kirjeet. Hän vilkaisi niitä nopeasti ja huomasi laskujen seassa yhden mielenkiintoisen näköisen kirjekuoren. Mies kaivoi avaimensa taskustaan ja avasi kirjekuoren sillä.
Heimo luki kirjeen kauhistellen. Se oli uhkauskirje. Siinä sanottiin, että Alpo aikoisi saada Biancan millä keinolla hyvänsä... Heimo taitteli kirjeen ja laittoi sen takaisin kuoreen. Tämä asia selvitettäisiin.



Kauhun ja pelon sekaisin tuntein Heimo raotti ulko-ovea. Hän aavisteli, että Alpo voisi koko ajan vakoilla ja vaania heitä, ja voisi iskeä koska vain. Siitä miehestä ei voisi koskaan olla varma. Heimo asteli ulos, mutta vain parin metrin päässä ulko-ovesta kirje lipsahti hänen kädestään. Katsoessaan alas hän huomasi, että kirje oli tippunut suoraan kuralätäkköön. Mies poimi läpimärän kirjeen ja avasi sen, mutta tekstistä ei saanut enää mitään selvää. Poliisi ei voisi auttaa ilman todisteita, ja nyt viimeinenkin oli pilalla. Vaikka kirjeessä luki, että jos joku kertoisi tästä poliiseille, koko Flynnien perheelle koituisi lyhyt ja kamala loppuelämä, ei Heimo pelännyt mennä poliisin puheille. Alpo ei voisi heille ja poliiseille mitään... Ainakin Heimo toivoi niin. Nyt hänellä ei kuitenkaan ollut todisteita, joten mies raahusti pettyneenä takaisin sisälle.



Bianca pääsi kaupungilta kotipihaan juuri ajoissa. Nimittäin juuri sillä hetkellä, kun hän tuli ulos autosta, tuntui kaikki nousevan ylös. Nainen juoksi sisään niin kovaa kuin pääsi ja melkein rynnisti läpi ovesta. Nyt hän oli varma, että oli taas raskaana. Kaikki merkit täsmäsivät. Juuri kun Bianca alkoi miettimään, miten kertoa asia Heimolle, tuli mies Bennyn luota takaisin sisään, ja sekin ongelma ratkesi kuin itsestään - hänkin oli nimittäin pannut merkille sen, että kaikki oli kuin silloin, kun Bianca alkoi odottamaan Bennyä. Heimo mietti hetken ja otti asian puheeksi.
"Bianca, tuota... Oletko sinä raskaana?" mies kysyi suoraan. Hän ei halunnut kierrellä tätä asiaa.
"Rehellisesti sanoen, luulen että olen", Bianca sanoi noustessaan. Hän tarkkaili Heimon reaktiota, joka onneksi olikin positiivinen.
"Sehän on hienoa!" Heimo huudahti aidosti iloisena ja antoi Biancan kapsahtaa kaulaansa.



Bianca oksenteli usein, useammin kuin viime raskautensa aikana, ja vessanpönttö olikin usein tukossa sen jäljiltä. Heimo oli kuitenkin aina valmis auttamaan ja aina, kun huomasi vessanpöntön menneen jälleen tukkoon, hän antoi Biancan vain mennä suihkuun ja alkoi itse avaamaan tukosta. Iloisena Bianca peseytyi juoksevan veden alla - hänellä oli varmasti maailman ihanin poikaystävä.



Biancan vanha ystävä, Heikki, oli pyytänyt Biancaa valmistamaan hodareita isolle joukolle miehen ystävän juhlia varten. Heimo olikin suostunut ostamaan Biancalle kotiin oman grillin, jolla tämä voisi valmistaa herkullisia grilliruokia. Bianca ei kylläkään vielä mitään muuta grillillä osannutkaan tehdä kuin hodareita, mutta uskoi vakaasti, että joku päivä hän vielä taitaisi kaikki grilliruoat. Kasvissyöjänä Bianca päätti, että ei suostu tekemään mitään muuta kuin tofuhodareita, mutta ne kävivät Heikille oikein mainiosti, sillä juhliinkin oli kuullemma tulossa miehen kuuleman mukaan muutama kasvissyöjä, ja silloin hekin saisivat syödä samaa ruokaa kuin muut.



Raskaus oli edennyt jo niin pitkälle, ettei Bianca enää saanut ylleen tavallisia arkiasujaan, vaan hänen piti vaihtaa vaatteensa maastonvihreään kukikkaaseen mekkoon. Hän oli tullut Heimon kanssa stadionille, koska Heimo oli välttämättä halunnut nähdä Laukkaavien Laamojen ja jonkun muun joukkueen - jonka nimeä Bianca ei edes muistanut - pelin, kun nainen jälleen pysähtyi silittämään jo hieman kasvanutta mahaansa.
"Pääset hyvään perheeseen", Bianca sopersi mahalleen hymyillen toisten luodessa naiseen hieman oudoksuvia katseita.



Ottelun loputtua Heimo seisoskeli turhanpäiväisenä stadionin edessä, sillä Bianca oli löytänyt itselleen juttukumpanin, eikä halunnut vielä lähteä. Heimon yllätykseksi nuori tyttö tuli hänen luokseen, esittäytyi Kiiaksi ja kysyi sitten, haluaisiko Heimo kopitella tytön kanssa. Tietysti Heimo suostui, sillä ei hänellä muutakaan tekemistä ollut ja hänellä oli sellainen aavistus, että Bianca oli juuttunut suustaan kiinni niin kunnolla, ettei siitä ihan heti lähtisikään kotiin päin. Iloisena Heimo ja Kiia kopittelivat palloa kauan aikaa, kunnes Kiian oli aika lähteä kotiin.



Heidän saavuttuaan kotiin Heimo meni heti katsomaan pientä Bennyä, ja sillä välin Bianca kiirehti syömään iltapalaa, kovin nälkäinen kun oli. Pian Heimo oli saanut Bennyn nukutettua ja Biancakin sai syötyä, joten sitten vuorostaan Heimo meni syömään ja Bianca pesemään hampaitaan. Sen tehtyään nainen otti vaivalloisesti mekon ja legginssinsä pois päältään ja pujahti sänkyyn, johon pian Heimokin tuli naisen viereen.



Noin viiden aikaan aamulla Heimo heräsi Bennyn raikuvaan huutoon, joka kantautui heidän huonojen eristystensä läpi. Mies lampsi nopeasti poikansa luo, jottei hänen vieressään unisesti kuorsaava Bianca heräisi.
"No, mikäs minun pikkuisella pojallani oli hätänä?" hän kysyi lempeästi nostaessaan Bennyä pehmeästä kehdostaan. Hän huomasi huoneessa leijuvan lemun nopeasti ja ryhtyi vaipanvaihtopuuhiin nyrpistäen nenäänsä.



Biancakaan ei kuitenkaan nukkunut kauaa, sillä oli herännyt siihen, kun Heimo oli epähuomioissa päästänyt ulko-oven kalahtamaan kiinni. Se ei kuitenkaan Biancaa haitannut, sillä sängyn vieressä oli ollut todella hyvä kirja, jonka nainen sitten poimikin lattialta ja alkoi jälleen ahmimaan sitä. Raskauslomalla ollessaan nainen oli alkanut lukemaan jälleen todella paljon, eihän hänellä päivisin muutakaan tekemistä ollut.



Biancan harmiksi hän oli kuitenkin niin nopea lukemaan, että kirja loppui jo pian. Luettuaan hän meni pesemään hampaat, syömään aamiaisen ja puki sitten päälleen. Heimokin oli saapunut jo takaisin sisään, ja Biancan kulkiessa kohti ulko-ovea mies ihmetteli, mihin nainen oikein oli menossa tähän aikaan.
"Ajattelin vain käväistä kaupungilla", Bianca sanoi sulkiessaan oven ja kiiruhtaessaan kohti autoa, sillä eihän hän viitsinyt Heimolle paljastaa, että oli menossa kuntosalille katselemaan televisiota, kun ei omaakaan ollut, ja tänään palaisi ruutuun hänen lempisarjansa. Biancan lähdettyä Heimo alkoi jälleen kohottamaan kuntoansa jumppaamalla, sillä ajatteli tyttöystävänsä olevan silloin ylpeä hänestä.



Biancan päästyä kuntosalille nainen köpötteli hitaasti portaat alas alakertaan, jossa televisio oli. Kun hän näki alakerrassa hölkkääjän, hän ajatteli ensin, että pitäisikö sittenkin lähteä kotiin, sillä olihan se tietysti hieman noloa katsella televisiota jonkun nähdessä, mutta lopulta Bianca vain käynnisti television.
"Ai, eikös kuntosali olekaan kuntoilua varten?" juoksumatolla hölkkäävä  nainen kysyi ilkkuvasti. Bianca mulkaisi häntä. Sitten nainen alkoi kehumaan omaa kuntoaan ja kertoi, kuinka hyvin hän osasikaan pysyä juoksumatolla edes pitämättä kiinni. Samassa nainen kaatui ja nolona lähti pois Biancan naurahduksien alta. Vähän ajan päästä Biancakin lähti, sillä hän muisti, että tänään olisi tärkeä päivä...



Kotona Biancaa odottikin suuri kunnia; hän sai auttaa Bennyä puhaltamaan kakun kynttilän ja kasvamaan taaperoksi! Heimo halusi antaa kunnian rakkaalle tyttöystävälleen, joka olikin hyvin iloinen siitä, ettei Heimo ollut niin itsekäs, että olisi jopa jo antanut Bennyn kasvaa, ennenkuin Bianca ehti edes kotiin, mutta eipä niin todellakaan ollut, sillä päinvastoin Heimo oli ystävällisin, jonka nainen oli ikinä tuntenut. Bianca yritti melko kauan saada poikaansa puhaltamaan kynttilän, mutta lopulta hän sai kuitenkin puhaltaa sen itse.



Kasvaneelle Bennylle puettiin vaipat ja heidän vähän aikaa sitten ostamansa pieni t-paita, jonka jälkeen poika laitettiin kehtoon tämän ollessa jo todella väsynyt. Olihan pojalle ostettu muitakin vaatteita, mutta mukavat vaatteet tunnetusti takaavat mukavat yöunet.



Bennyn nukahdettua heti päästyään kehtoon päätti Bianca lähteä kylpylään. Heimo jäi suosiolla kotiin harrastamaan liikuntaa, kun Bianca hyppäsi autoon ja lähti kylpylälle. Nainen todella tarvitsi sitä, sillä hänen niskansa olivat raskaudesta ja kaiken lisäksi Bennyn hoidosta aivan jumissa. Parin tunnin kuluttua hän asteli pirteänä ulos kylpylästä ja venytteli tyytyväisenä. Hieronnassa pitäisi käydä useamminkin!



Kylpylästä tultuaan Bianca lähti jälleen kerran sadonkorjuureissulleen. Iloisena hän poimi omenoita maassa odottavaan laukkuun. Heimo ei tosin olisi antanut Biancan mennä tuota tekemään, jos olisi saanut päättää, mutta Biancan mielestä se ei liiaksi rasittanut vauvaa - saihan siitä sentään rahaa, jota he todellakin tarvitsivat.



Samaan aikaan kotona Heimo oli opettamassa poikaansa istumaan potalla. Harjoitukset eivät kuitenkaan oikein onnistuneet, sillä Benny oli hyvin väsynyt, kun Heimo oli yhtäkkiä tullut hänen huoneeseensa muutamia vaatteita kainalossa ja alkanut sovittamaan niitä pojalle. Lopulta Heimo sai Bennyn istumaan potalle, jonka jälkeen hän pääsi viimeinkin takaisin nukkumaan, kun Heimo taas päätti mennä rentoutumaan hyvän kirjan ääreen.



Eräänä päivänä Heimon ollessa tutustuttamassa Bennyä kaupungin elämään oli Bianca jälleen kerran tanssimassa, kun hänen puhelimensa pärähti soimaan. Nainen lopetti tanssin samalla, kun ojensi kätensä kohti sänkyä, jonka päällä kännykkä lepäsi. Hän nappasi sen käteensä ja vastasi.
"Bianca", Bianca vastasi vieraaseen numeroon kuulematta vastausta.
"Kuka siellä oikein on?" nainen kysyi kärsimättömästi. Langan toisesta päästä kuului sähinää.
"Minä saan sinut vielä..."
"Alpo, jätä meidät jo rauhaan! Älä enää ikinä ota meihin yhteyttä tai lähesty meitä, onko selvä?" Bianca huudahti vihaisena ja löi sitten luurin miehen korvaan odottamatta hänen vastaustaan. Hän vihasi tuota miestä niin paljon!



Pian Bianca tajusi katsoa kelloaan, ja tajusi olevan jo myöhä. Nainen vilkaisi ulos oven pienistä ikkunoista ja näki tähtien loistavan kirkkaina tummalla taivaalla. Juuri, kun Bianca oli ottanut arkivaatteensa pois päältään ja oli asettumassa sängylle, Heimo ilmaantui sisään.
"Minä ehdinkin jo ihmetellä, missä viivyt... Nukutitko jo Bennyn?" Bianca kysyi peiton alle päästyään.
"Nukutin, nukutin, ja siinä vasta kestikin! Poika ei meinannut millään nukahtaa", Heimo vastasi ja hiippaili nukkumaan Biancan kainaloon.



Eräänä aamuna Bianca heräsi jo aikaisin ja nousi hiljaa. Ihmetyksekseen hän huomasi, että Heimo oli jo lähtenyt johonkin. Nainen tassutteli väsyneenä tervehtimään poikaansa.
"Tänään opetetaan sinua kävelemään", Bianca sanoi hymyillen pojalleen. Benny nousi iloisena seisomaan äitinsä nähdessään. Bianca halasi poikaa ja kantoi hänet ulos pojan omasta huoneesta.



Heidän päästyään niinsanottuun päärakennukseen alkoi Bennyn kävelemään opettelu. Bianca otti pojan pienistä käsistä kiinni ja nosti hänet pystyyn.
"Hyvin se seisominen ainakin onnistuu!" Bianca kehui silittäen Bennyn päätä. Hän irrotti kätensä varovasti Bennyn käsistä ja otti muutaman askeleen taaksepäin.
"Hyvä, Benny! Sinä pystyt siihen!" Bianca kannusti, mutta kaikista kehuista ja kannustuksista huolimatta Bennyä kiinnosti enemmän kuperkeikkojen teko, joten hän pyllähti maahan ja oli jo lähtemässä kierähtämään eteenpäin, kun Bianca ehti hätiin ja nosti pojan syliinsä.
"Ei, Benny! Nyt opetellaan kävelemään!" hän sanoi nauraen ja kutitti rakasta poikaansa.



Yhtäkkiä Bianca tunsi polttoja mahassaan. Hän astui muutaman askeleen kauemmas Bennystä mahaansa pidellen. Synnytys oli alkanut, eikä Heimo tälläkään kertaa ollut kotona! Biancan poskelle vierähti kyynel, kun hän mietti toista yksin kotona synnyttämistä, joka nyt luultavasti olisi edessä. Hän puhisi huutaen väliin poikaystävänsä nimeä. Benny ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa, mutta tunsi äitinsä pelon ja kivun, ja alkoi itkemään.
"E-ei hätää, pikkuinen... Kaikki on hyvin..." Bianca yritti lohdutella pientä poikaansa, vaikka itsekin oli hyvin peloissaan.



Biancan onneksi Heimo ei ollut lähtenyt kauas, vaan oli talon takana pihatöitä tekemässä. Huutoja kuullessaan mies arvasi olevan synnytyksen aika ja juoksi sisään niin nopeasti kuin pääsi.
"Bianca, ota rauhallisesti... Minä olen täällä!" Heimo huudahti paiskaten oven kiinni perässään. Hän jäi seisomaan parin metrin päähän.
"Heimo, me emme pääse sairaalaan. Bennyä ei voi jättää yksin kotiin niin pitkäksi aikaa." Heimo katsoi Biancaa kauhuissaan. Se oli totta, sillä Benny voisi joutua olemaan kotona yksin pitkänkin aikaa, eikä se onnistuisi, sillä poika voisi tehdä yksin ollessaan vaikka mitä. Heimokaan ei halunnut jäädä kotiin hänen vaimonsa kärsiessä, vaan halusi auttaa tätä kaikin mahdollisin keinoin.
"Sinä pystyt siihen, Bianca! Olet pystynyt ennenkin."



Heimo tarrasi peloissaan kiinni kädestään. Vahingossa hän raapaisi käsivarteensa punaiset naarmut. Hän katsoi kauhuissaan synnyttävää Biancaa.
"Se onnistuu, Bianca, olen varma siitä!" hän yritti kannustaa naista, mutta hänen hermostuksensa kuulsi hänen äänestään, ja Bianca ymmärsi Heimon pelkäävän tyttöystävänsä puolesta.
"Minä... Minä pystyn siihen", Bianca sanoi yrittäen rohkaista samalla Heimoa, mutta tosiasiassa hän kuitenkin sanoi sen enemmän itselleen kuin takanaan seisovalle miehelle.



Lopultakin, tuntien kivun ja pelon päästä kuului vauvan hentoa itkua. Heimo laittoi kädet suunsa eteen ja oli vähällä pyörtyä, mutta sai kuitenkin tukea seinästä.
"Minulla... Meillä on tytär! Benny, sinulla on pikkusisko!" Heimo huudahti onnenkyynelten vieriessä hänen kasvoillaan.



Bianca kietoi vastasyntyneen tyttärensä vaaleanpunaiseen kapaloon, ja keinutteli tätä nyt hellästi käsillään. Pikkuinen Alexandra Flynn sai luonteenpiirteikseen hyvän ja herkästi innostuvan. Bianca antoi pian tytön Heimon syleilyyn ja lysähti sitten väsyneenä lattialle. Synnytys oli ollut raskas, mutta siitä oli nyt selvitty. Ja juuri nyt Bianca ei halunnut muuta kuin nukkua.



Pian Heimo oli saanut Biancan turvallisesti sänkyyn lepäämään. Sitten hän halasi ja suukotti pientä tytärtään, jonka jälkeen laski tämän juuri ostettuun kehtoon ja alkoi sitten opettaa Bennyä puhumaan.
"Sano isä, Benny, sano isä..." Heimo pyysi hymyillen ja osoitti sitten itseään. "Minä olen isä, Benny."
"I-isä", Benny sai lopulta sanotuksi. Heimo laski otettuna kätensä rinnalleen.
"Ensimmäinen sanasi, Benny! Voi, kuinka rakastankaan sinua!" mies sanoi halaten poikaansa.
"B... Benny!" Benny sanoi kikattaen veitikkamaisesti.
"Niin, rakkaani, sinä olet Benny."



Vasta illan tullen pääsi väsynyt Benny kehtoon, kun Heimo huomasi hänenkin jo täytyvän mennä nukkumaan.
"Hyvää yötä, pikkuinen, isä tulee huomenna jo aamusta tervehtimään pikku-Bennyä. Nuku hyvin", Heimo leperteli pojalleen laskiessaan tätä kehtoon.
"Yvää yötä", Benny sanoi saatuaan isältään suukon otsalle. Heimo hoiti vielä pienen Alexandrankin, ja kiirehti sitten nukkumaan.



Muutaman päivän päästä oli Heimo käyttämässä Bennyä potalla, kun muisti, että heidän oli Biancan kanssa tarkoitus lähteä tänään lasten kanssa kaupungille. Biancakin oli jo hieman virkeämpi ja oli ilomielin suostunut tähän ehdotukseen. Heimo silitti poikansa päätä ja kertoi palaavansa pian, jonka jälkeen hän jätti Bennyn katsomaan peräänsä ja käveli ulos huoneesta.



Heimo tallusteli suoraan suihkun eteen ja heitti vaatteensa sängyn laidalle. Bianca havahtui lukemasta oven kolahdukseen ja tervehti miestä.
"Olemmeko me vielä tänään menossa?" Bianca kysyi painaessaan kirjan kiinni ja laskiessaan sen pöydälle.
"Käyn vain suihkussa", Heimo mutisi astuessaan suihkuun ja alkoi sitten laskemaan vettä hanasta. Bianca naurahti miehelle, joka lauloi aina suihkussa ollessaan, vaikka hänen lauluäänensä olikin melkoisen kaamea.



Lastenhuoneeseen astellessaan Bianca löysi Bennyn palikkalaatikolla leikkimästä, mutta kun Benny huomasi tuttipulloa kädessään kantavan äitinsä, hän lopetti leikit samantien.
"Äiti!" poika huudahti iloisena äitinsä näkemisestä. Bianca katsoi poikaa hymyillen ja antoi sitten tälle tuttipullon.
"Isäsi puheenopetus on tainnut toimia", hän naurahti silittäen pojan päätä. Sitten nainen otti kehdossa makaavan Alexandran syliinsä ja suukotti tätä.
"Äidin pikku enkeli..." Bianca sopersi tyttärelleen Heimon astellessa sisään. Mies nosti Bennyn syliinsä ja katsoi tyttöystäväänsä, joka olikin tilannut jo valmiiksi taksin. Heidän autonsa näet oli edelleen huoltamolla...



Pian koko Flynnien perhe oli jo taksissa, matkalla kohti Twinbrookin keskustaa. Nuori taksikuski rupatteli heille iloisesti.
"Niin, joo", Heimo vastaili miehelle välillä, vaikkei pahemmin edes kuunnellut tämän juttuja.
"Et taida kuunnella minua", kuski hoksasi jossakin vaiheessa. "No, olette jokatapauksessa perillä." Heimo ojensi miehelle rahat ja he poistuivat taksista.
"Olisit vähän voinut kuunnella!" Bianca tiuskaisi Heimolle, joka katsoi häntä tuskissaan. "Älä nyt viitsi! Se oli kuolettavan tylsää."



Taksimatka oli kestänyt kauan, ja kun he viimein pääsivät perille, oli ilta alkanut jo piemenemään. Heimo oli tavannut puistossa vanhan tuttunsa, jolle oli heti alkanut puhumaan innokkaasti kaikesta maan ja taivaan välillä ja tietenkin heti jättänyt Biancan yksin. Nainen käveli Alexandra sylissään suihkulähteelle ja istahti sen reunalle. Pian hän kuitenkin rypisti otsaansa ja väänsi suupielensä alas, kun tunsi inhottavien roiskeiden kastelevan hänen selkäänsä. Bianca nousi manaten ylös ja kutitti Alexandraa.
"Onneksi minulla on sinut, tyttöseni."



Onnekseen Bianca huomasi vähän matkan päässä puisen penkin, jolle päätti mennä istumaan. Hän risti jalkansa ja haukotteli. Sitten nainen huomasi Heimon ystävineen siirtyneen lähemmäs, ja kääntyi katsomaan heitä. Hän yritti kuulla edes sanan heidän puheestaan, mutta turhaan - Biancalla kun ei ollut mikään kovin kummoinen kuulo.



Viimeinkin Bianca oli saanut Heimon suostuteltua kotiinlähtöön, sillä hänellä alkoi olla jo kylmä, ja nainen uskoi lastenkin jo palelevan viileässä yössä. Tällä kertaa taksikuski ajoi nopeammin kuin viimeksi, eikä heillä kestänyt kotiinpaluu kovinkaan kauan. He laittoivat lapset kehtoihin ja menivät sitten itsekin nukkumaan.



Seuraavana aamuna meni Heimo jo aikaisin lastenhuoneeseen tarkistamaan Bennyn ja Alexandran voinnin. Benny tuhisi vielä kehdossaan onnellisena, mutta Alexandra oli jo herännyt ja makasi hiljaa kehdossaan. Heimo nosti tytön pois.
"Isän pieni prinsessa.." mies sopersi tyttärelleen keinutellessaan tätä. Kello oli vasta lyönyt 4, ja Heimo yritti saada Alexandran uudelleen uneen. Lopulta mies onnistuikin aikomuksissaan, ja tyttö uinahti hänen käsivarsilleen. Varovasti hän laski pikkuisen takaisin kehtoon ja lähti syömään.



Aamutoimet suoritettuaan Heimo asteli ulos ja kapusi autoon. Hän kaasutteli tielle, joka vei vain yhteen paikkaan - hautausmaalle. Jonkin aikaa ajeltuaan mies pääsi määränpäähänsä ja käänsi auton huolellisesti parkkiin. Hän astui ulos, lukitsi auton ovet ja tallusti portille. Portti narisi korvia vihlovasti, mutta siitä huolimatta Heimo asteli sisään ja sulki portin perässään.



Hautuupihalle päästyään mies lähti reippain askelin kohti pihalla seisovaa tummaa rakennusta. Hän työnsi suuren, painavan oven auki ja asteli sisään. Ovi kalahti kiinni hänen takanaan.
Voisinko minä olla se, joka todistaa, onko täällä todella hirviöitä, joista on huhuttu? Heimo mietti itsekseen. Sille, joka jotenkin pystyy todistamaan hirviöiden olemassaolon katakombeissa, oli luvattu suuri rahapalkkio. Sen Heimo toki tiesi, ja sitä vartenhan hän täällä oli. Yhtäkkiä hän kuuli räjähdyksen. Mies puristi silmänsä kiinni. Räjähdys oli tullut hyvin läheltä, melkeinpä suoraan Heimon edestä. Hän pelästyi ja juoksi järkyttyneenä ulos.



Heimo hyppäsi sukkelasti yli narisevan hautuumaan portin, juoksi autoon ja kaasutti tiehensä. Hän vannoi itsekseen, ettei enää koskaan menisi tuohon rakennukseen. Ei koskaan.
Pihaan päästyään Heimo asteli reippaasti sisään. Hän näki Biancan istuvan ruokapöydässä, ja tämän seurana oli maassa makoileva Benny. Oven kolahduksen kuullessaan Bianca käänsi katseensa Heimoon. Hän järkyttyi ja meinasi kaatua tuolillaan.
"Heimo! Mitä ihmettä sinulle on oikein tapahtunut ja missä olet ollut?"



Bianca nousi äkisti tuolilta ja juoksi Heimon luo. Heimo kiepsautti naisen halaukseen.
"Voi Heimo, olin niin huolissani... Et sinä ennen näin aikaisin ole ollut poissa noin kauaa, ja huolissaoloon syytä näköjään olikin!" Bianca huokaisi huojentuneena miehensä paluusta. Heimo henkäisi ja alkoi sitten kertoa.


Eräänä kauniina päivänä oli Heimo mystisesti kadonnut jo aamusta. Muutaman tunnin päästä hän oli soittanut Biancalle ja pyytänyt saapumaan esplanadille. Bianca ihmetteli miehen käytöstä, mutta suostui kuitenkin tulemaan ja lähtikin heti matkaan. Ei kulunut kauaakaan kun Bianca jo seisoskeli kauniin merenneitopatsaan alla. Hän vilkuili ihmeissään ympärilleen, mutta ei nähnyt Heimoa missään.
"Heimo? Missä sinä oikein olet?" nainen yritti huudella vastausta saamatta.
"Heimo!" Bianca huusi, kunnes lopulta kuului jostakin vastaus hänen huudoilleen.
"Bianca, olen täällä. Tule alas, minulla on sinulle yllätys!" Heimo huudahti. Bianca kääntyi ja alkoi katseellaan etsimään portaita.


Pian portaat löytyivät, ja Bianca lähti jännittyneenä laskeutumaan niitä alas. Mikä voisi olla Heimon yllätys? Biancalla ei ollut aavistustakaan, mitä tuleman pitää. Hän asteli alas varovasti porras kerrallaan, ettei vain jännitykseltään kompastuisi.



Biancaa odotellessaan Heimo tunsi mahassaan kipeitä pistoja. Häntä jännitti suunnattomasti, paljon enemmän kuin Biancaa, sillä hän tiesi, mitä oli tulossa, ja pelkäsi Biancan vastausta. Hän piteli mahaansa ja yritti saada sen kipeyden loppumaan.
Rauhoitu, Heimo... Kaikki sujuu hyvin, hän yritti rauhoitella itseään kuullessaan Biancan askeleet takanaan.
"Hei, Heimo. Joko paljastat yllätyksesi?"



Kului hetken aikaa. Heimo näki, kuinka kauniisti laskeva aurinko punasi koko ympäristön. Mies kääntyi katsomaan Biancaa ja veti tämän lähelleen. Sitten hän teki jotakin, josta Bianca todella hämmästyi. Hän ei olisi odottanut Heimon tekevän mitään tuollaista... Mies polvistui Biancan eteen ja kaivoi taskustaan hienon, mustan rasian. Heimo avasi rasian naisen eteen. Sieltä paljastui kaunis kihlasormus, jonka Heimo oli viimeisillä rahoillaan ostanut.
"Rakas Bianca, olen odottanut kauan, että saisin kerättyä rohkeuteni tätä varten... Tuletko vaimokseni?" Bianca laittoi ihmeissään kädet suunsa eteen. Hänen silmäkulmastaan loisti kyynel... Onnen kyynel. Juuri ja juuri sai Bianca tehtyä sen ratkaisevan eleen... Hän nyökkäsi myöntymisen merkiksi. Heimo pujotti varovasti sormuksen Biancan sormeen, nousi ja kietoi kätensä tiukasti naisen ympärille. "Minä rakastan sinua, Bianca."

~~~~

Tällaisiin romanttisiin tunnelmiin päättyi toinen osa! Kommentoikaa ihmeessä. :)