Sainpas nyt tänkin osan julkaistua. Ihan ensin pyydän anteeksi tekstin paikoittaisesta kökkömäisyydestä. Ja sitten kun tuossa Alexandran teiniksikasvussa ei ole niitä tekstejä, niin se johtuu siitä että unohdin laittaa ne ja latasin sitten tuon kuvan jo photobucketiin enkä sitten enää päässyt tekstejä siihen muokkaamaan. Eipä tässä sitten muuta, päästän teidät lukemaan.

~~~~

Alexandrasta kasvoi oikein suloinen tyttö. Hän sai heti kasvettuaan Biancalta syliinsä kasan naisen etukäteen ostamia vaatteita. Alexandra veti iloisena vaatteet päälleen ja lähti heti peilaamaan itseään. Uudeksi luonteenpiirteekseen tyttö sai ylitunteellisen.

Pian Alexandra ja Benny kävivät sanomassa vanhemmilleen hyvää yötä ja kömpivät sitten väsyneinä sänkyihinsä. Alexandra nukahtikin saman tien, mutta Benny valvoi vielä jonkin aikaa sängyssään levottomasti kieriskellen. Pian hänkin kuitenkin nukahti ja koko huoneen täytti hiljainen kuorsaus.

Aamulla Alexandra laahusti väsyneenä syömään. Hän nosti valmiiksi lautaselle laitetun spagetin pöydältä, istui alas ja alkoi syömään.
"Laske se lautanen pöydälle, ettet tiputa sitä! Ja pidä muutenkin kiirettä, sillä koulubussin saapumiseen on enää 20 minuuttia", Heimo käski ja tuli sitten ottamaan Bennyn viimeisen letun pöydältä, joka siihen oli pojalta jäänyt, kun tämä ei ollut enää jaksanut syödä. Mies hotkaisi letun nopeasti ja jatkoi sitten Alexandran hoputtamista.

Lapsien lähdettyä kouluun Heimo tallusti takapihalle ja istui autoon. Hän lähti ajamaan kohti puistoa, sillä oli jälleen päättänyt yrittää tienata rahaa soittamalla kitaraa.
Jos hyvin käy, puistossa on paljon väkeä, jolla toivottavasti on mukana myös ylimääräistä rahaa… mies ajatteli hymyillen ja kaasutti kohti puistoa.

Pian Heimo oli päässyt puistoon ja nosti kitaran käteensä. Hän asetti avonaisen kitaralaukun eteensä ja alkoi soittamaan. Hän sai nopeasti yleisöä ja pian muutama vanhus tuli hänen eteensä taskujaan kaivellen. He heittivät kitaralaukkuun lippuja, lappuja ja pari kolikkoakin. "Otahan tästä vähän palkkiota. Soittoasi on ilo kuunnella", toinen vanhuksista sanoi hymyillen.

Heimo soitti hyvän aikaa, kunnes huomasi tutut kasvot katsojien joukossa. Sellaiset kasvot, joita mies ei todellakaan halunnut tuntea. Jo harmaantunut Alpo katseli Heimon soittoa omahyväinen hymy kasvoillaan. Heimo jäykistyi ja lopetti soittamisen. Hän otti kitaralaukkunsa, laittoi kitaransa sinne ja lähti juoksemaan kohti autoa. Sinne päästyään mies laittoi kitaransa takapenkille ja lähti huristelemaan pois.

Heimo ajeli jonkin matkaa ja päätti sitten jättää autonsa jonkin lähikaupan parkkipaikalle, sillä hänellä oli vastustamaton halu juosta. Mies lähti kohti tutkimuskeskusta, sillä hänellä oli jälleen pari kiveä, jotka hän halusi viedä tunnistettaviksi. Mies juoksi kohti rautasiltaa hänen hiustensa heiluessa tuulessa.

Heimon päästyä rautasillalle häntä vastaan ajeli koulubussi. Mies katsoi ihmeissään kelloaan, joka näytti puolta kahtatoista.
"On siinäkin bussikuskilla ajanvietettä", hän tuhahti. "Ajella nyt koko päivä ympäri kaupunkia. Kauheaa polttoaineen tuhlausta!" Heimoa vastaan juokseva nuori nainen katsoi itsekseen puhuvaa miestä ihmeissään.
"No päivää vain!" Heimo tuhahti ärtyneenä naiselle, joka tuijotti häntä kuin halpaa makkaraa.

Vielä jonkin matkaa juostuaan Heimo oli viimein saapunut tutkimuskeskukselle. Hän asteli sisään ja antoi kivet vastaanottovirkailijalle, joka otti ylös Heimon yhteystiedot ja sanoi sitten heidän ilmoittavan kokeiden tulokset kuukauden sisällä.

Heimo oli tutkimuskeskuksesta tultuaan päättänyt lähteä kirjastoon, ja sinne päästyään selannut päivän lehden. Hän huomasi työpaikkailmoituksen, jossa haettiin työntekijää kaupungintalolle. Mies lähti kirjastosta nopeasti kohti kaupungintaloa.
Sinne päästyään hän tapasi lapsensa, jotka olivat viemässä jonkin sortin lupalappuja kaupungintalolle.
"Mitäs te täällä teette?" Heimo kysyi pysähtyessään portaissa Alexandran kohdalle. "Me veimme Bennyn kanssa jotain lupalappuja kaupungintalolle opettajamme puolesta, mutta mitä sinä täällä teet?" Alexandra esitti vastakysymyksen.
"Minulla on työhaastattelu!" tytön isä paljasti hymyillen. Alexandra näytti isälleen peukkuja ja lähti sitten juoksemaan veljensä perään.

Pian Alexandra ja Benny olivat päässeet kotiin ja istuivat nyt pöydässä syömässä spagettia ja keskustelemassa keskenään. Alexandra oli hyvin iloinen, että hänellä oli veli, jolle pystyi puhumaan kaikesta maan ja taivaan välillä, kuten myös Benny oli iloinen siskostaan.

Heimollakaan ei kestänyt kauaa, kun hän oli jo päässyt kotiin. Hän otti lautasellisen lettuja meni ulos syömään. Nopeasti mies hotki letut suuhunsa, nousi ja kävi tiskaamassa lautasensa. Silloin myös Bianca saapui kotiin, ja Heimo pääsikin kertomaan ilouutiset koko perheelle; hän oli saanut töitä!

Seuraavana päivänä oli Alexandra puistossa ja Bianca vielä töissä, kun Benny ja Heimo olivat kahdestaan kotona. Benny oli normaalisti ulkona leikkimässä, kun huomasi vanhahkon naisen heidän pihallaan. Nainenkin huomasi Bennyn ja käveli tämän luo.
"Hei, nuorimies. Olen Helinä ja etsin Heimoa", nainen esittäytyi.

Heimo kuuli puhetta ulkoa ja ihmetteli, kenen kanssa Benny oikein jutteli. Hän kiirehti nurkan taakse katsomaan ja huomasi Bennyn puhuvan tuntemattoman naisen kanssa. Mies juoksi kiireesti poikansa luo.
"Benny! Kyllä sinä tiedät ettei tuntemattomille puhuta!"

Heimo marssi Bennyn eteen ja Helinä astui askeleen sivulle tehdäkseen miehelle tilaa.
"Mitä ihmettä sinä oikein ajattelit? Vieraille ei saa puhua, kyllä sinulle on se opetettu", Heimo murahti heristäen sormeaan Bennylle. Helinä venytteli vieressä katsoen välillä Heimoa, välillä Bennyä.
"Mutta isä-."
"Ei mitään muttia! Mene huoneeseesi ja mieti, miksi et saa tehdä tuollaista! Nyt, mene!" Heimo ei hyväksynyt vastalauseita.
Hän yritti vain kysyä sinua, Benny jatkoi mielessään laahustaessaan pää painuksissa sisälle. Miksi ihmeessä isä suuttui niin paljon?

Bennyn mentyä sisään Heimo kääntyi Helinän puoleen.
"Ja sinä! Miksi ihmeessä olet minun pihassani, puhumassa minun lapselleni?" mies huusi raivostuneena. Hän joutui aina pelkäämään, että Alpo hyökkäisi uudelleen, että tuo kamala mies tekisi jotakin hänen lapsilleen…
"Vastaa!"

Helinä katsoi Heimoa kauhuissaan, mutta pysyi hiljaa. Lopulta nainen kuitenkin avasi suunsa.
"Miten sinä julkeat puhua minulle noin? Olethan sentään alaiseni!" vanhus huudahti.
"A-alaisesi?" Heimo kysyi ihmeissään. Hän pelkäsi tietävänsä, mitä toinen tarkoitti; oliko tuo nainen todellakin Heimon työnantaja?
"Niin, Heimo. Minä olen Helinä Viherpuu, sinun uusi työnantajasi, ja tulin kysymään, haluaisitko maanantaina osallistua erääseen kokoukseen, mutta en ole enää varma, oletko siihen kykenevä, kun huudat tuntemattomille ihmisille päin naamaa."

"Voi… Anna anteeksi! Minä vain niin pelästyin, koska, no tuota… Se on niin pitkä tarina", Heimo anoi ristien kätensä. Helinä katsoi miestä mietteliäänä.
"Ymmärrän kyllä", hän sanoi lopulta. "Onhan se oikein, että pelkäsit lapsesi puolesta. Et voinut tietää, etten aikonut mitään pahaa."

Pian Helinä oli lähtenyt takaisin kotiin, ja Heimo kävi hakemassa sisältä lautasellisen Biancan tekemää keittoa. Hän istui kirpeässä illassa syöden keittoa pää painuksissa.
Mitä meninkään tekemään, mikä idiootti olenkaan…

Sillä välin Benny oli hoitanut hampaiden pesun ja muut iltatoimet ja oli nyt kapuamassa sänkyynsä. Hän oli vihainen isälleen siitä, että tämä oli huutanut eikä ollut antanut Bennyn edes selittää tapahtunutta. Tuo nainen oli vain tullut kysymään Heimoa. Benny veti peiton päälleen ja kääntyi tuijottamaan huoneen vihreää seinää.

Aamulla Benny heräsi melko myöhään, sillä oli vapaapäivä ja hän oli edellisenä iltana valvonut melkein puoleen yöhön, ennenkuin oli viimein nukahtanut. Niinpä Alexandra ja Bianca olivat jo ehtineet vallata pöydän sisällä, ja Benny joutui istumaan isänsä kanssa samaan pöytään. Hänen onnekseen Heimo oli kuitenkin juuri syömässä lettujensa viimeisiä rippeitä, ja nousi pöydästä juuri, kun Benny istui paikalleen.
"Huomenta", Heimo sanoi kovaan ääneen pojalleen, mutta tämä ei ollut kuulevinaan. Hän ei halunnut puhua Heimolle, sillä oli edelleen vihainen tämän määräilystä ja huudosta.

Myöhemmin Heimo yritti jälleen puhua pojalleen, mutta turhaan. Benny lähti juoksemaan pois isänsä luota, mutta ei päässytkään tästä eroon niin helposti kuin oli kuvitellut. Mies juoksi sitkeästi pojan kintereillä, ja juuri kun Benny pääsi lastenhuoneeseen ja aikoi laittaa oven kiinni Heimon edestä, tämä juoksi sisään.

Lopulta Heimo sai Bennyn ajettua nurkkaan.
"Benny, haluan puhua sinulle. Jos et vapaaehtoisesti suostu kuuntelemaan, niin kuuntelet sitten pakolla", Heimo sanoi tiukasti. Benny puuskutti uupuneena.
"Mene pois, minulla ei ole sinulle mitään sanottavaa enkä halua kuunnella, mitä sinä aiot sanoa minulle!" poika huusi ja lähti sitten juoksemaan. Hänen ja Alexandran huoneen ovella Alexandra oli kaikessa rauhassa kävelemässä sisään, kun Benny juoksi hänen takaansa ja tönäisi tytön sisään. Sitten poika juoksi itsekin nopeasti sisälle ja lukitsi oven.
"Huh!" hän huudahti ja kaatui väsyneenä sängylle.

Muutama päivä myöhemmin Bianca oli päättänyt järjestää yhä mököttävän Bennyn piristykseksi tälle syntymäpäiväjuhlat, sillä hän kasvaisi tänään, ja jos he eivät järjestäisi sen kunniaksi mitään, Benny voisi luulla, etteivät he enää välitä hänestä. Niinpä Bianca soitteli monelle tutulleen ja kutsui heidät pirskeisiin.
"Kyllä, tänään kello 16:00. Nähdään silloin!"

Benny oli viimein suostunut kuuntelemaan Heimoa, mutta Heimo ei kuitenkaan Bennyn syntymäpäivänä viitsinyt ottaa puheeksi parin päivän takaista tapahtumaa pihalla.
"Paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta!" Heimo toivotti. Benny nyökkäsi ja lähti sitten pukeutumaan juhla-asuun.

Pian Benny oli saanut puettua juhlavaatteet päälleen ja meni sitten hänen ja Alexandran yhteiseen huoneeseen, jossa Alexandra olikin. Tämäkin oli jo pukeutunut juhlavaatteisiin.
"Ai, sinä olet jo pukenut. Mulla onkin tänään synttärit! Mutta senhän jo tiesit", Benny sanoi pikkusiskolleen hymyillen.

"Niin tiesin... Tosi paljon onnea!" Alexandra toivotti ja hymyili niin leveästi, että hänen värikkäät hammasrautansa näkyivät.

Ulos oli asetettu pieni pöytä ja kakku odottamaan juhlijoita. Se oli yksinään takapihalla sillävälin kun perhe vielä valmistautui juhliin.

Pian yksinäinen kakku ei kuitenkaan enää ollut yksinäinen, kun Alexandra ja Benny juoksivat innoissaan takapihalle sitä katsomaan.
"Ajattele, Benny", Alexandra sanoi intoa puhkuen, "kohta sinä saat kasvaa! Eikö olekin kivaa?"
"Niin, onhan se…" Benny mutisi. Mutta kun minä en halua kasvaa! hän lisäsi mielessään yrittäen pitää tekohymyn kasvoillaan. Miksei hän voinut olla joku satuhahmo, vaikkapa Peter Pan? Silloin ei tarvitsisi kasvaa, silloin saisi olla ikilapsi!

Pian myös Bianca ja Heimo saapuivat takapihalle.
"Voi ei!" Bianca tuhahti heidän päästyään paikalle. Heimo kääntyi katsomaan kihlattuaan. "Pitihän se arvata, että jotakin puuttuu!"
"Mitä nyt? Mitä olemme unohtaneet?" Heimo kysyi katsoen edelleen Biancaa.
"Kakussa ei ole kynttilöitä!"
"Älähän huoli. Voin hakea ne… Ihan pian", toinen yritti rauhoitella naista. "No pidä sitten jo kiirettä!"

"Kuule, isä…" Benny aloitti varovasti. Hän raapi päätään ja mietti, miten kertoisi asiansa isälleen.
"Niin?"
"Minä, tuota… Anteeksi", poika jatkoi hitaasti, yrittäen kuulostaa järkevältä ja pitää äänensä tasaisena. "Minun ei olisi pitänyt suuttua. Olen pahoillani."
"Voi sinua, saat anteeksi!" Heimo huudahti rientäen halaamaan poikaansa, kun kuuli auton kaartavan heidän pihaansa.

Bianca kääntyi katsomaan taaksepäin.
"Heimo! Pidä kiirettä, hae kynttilät! Ensimmäiset vieraat saapuivat jo!" nainen huudahti sitten. Heimo juoksi nopeasti sisään ja palasi pian kynttilät ja muutama tulitikku kädessään. Hän upotti kynttilät kakkuun ja sytytti ne. "Kaikki on vamista!"

Vasta silloin Bianca tajusi, että hänen esikoisensa oli todella kasvamassa jo teini-ikäiseksi.
Kohta minä olen jo vanha ja kurttuinen… Elämäni on mennyt niin nopeasti! Lapseni ovat pian aikuisia ja seuraava sukupolvi ottaa meidän paikkamme… nainen voivotteli mielessään.
"Taidan pyörtyä…" hän mutisi ja laittoi käden otsalleen. Heimo ehti juuri ajoissa naisen taakse ja piti tämän pystyssä.
"Rauhoitu, Bianca! Pysy rauhallisena, nämä ovat vain Bennyn syntymäpäivät!"

Pian takapihalle oli kertynyt jo jonkinkokoinen väkijoukko ja Benny asettui kakun eteen. Kaikki hurrasivat ja puhalsivat torviin. Alexandra seisoi aivan kakun vieressä ja meinasi torveen puhaltaessaan vahingossa sammuttaa kakun kynttilät.
"Varo nyt! Minä olen syntymäpäiväsankari ja puhallan kynttilät, et sinä!" Benny sanoi naurahtaen. Alexandra astui muutaman askeleen taaksepäin ja jatkoi torveen puhaltamista ja hurraamista. Bennykin ymmärsi, että teiniksi kasvaminen voisi oikeastaan olla ihan mukavaa. Saisi enemmän omaa valtaa eivätkä vanhemmat voisi määrätä enää niin paljoa hänen elämästään.

Niin Benny puhalsi kynttilät ja valmistui astumaan teini-ikään.
"Katsokaa, nyt hän puhalsi kynttilät! Nyt hän kasvaa! Katseet tänne, arvoisa yleisö!" Alexandra huusi niin kauan, että joka ikinen vieras oli kääntynyt katsomaan. "Haloo! Benny kasvaa, tämä on tärkeää!"

Ja niin oli Bennyn aika kasvaa ja kokea teini-ikä. Hän ja Bianca olivat yhdessä käyneet kaupungilla ostelemassa pojalle vähän vaatteita teini-ikää varten, ja nyt ne löytyivät kuin löytyivätkin hyvästä tallesta lipaston laatikosta. Pojan uudeksi luonteenpiirteeksi tuli Taitava Kuvanveistäjä.

Bennyn mielestä teini-ikäistymistä piti juhlia jollakin muullakin tavalla kuin vain pikkulasten tapaan kakulla ja syntymäpäiväjuhlilla, joissa kaikenlisäksi olivat hänen vanhempansa mukana, joten nuorukainen päätti nousta autoon ja suunnata kohti Polskipistettä vieraiden lähdettyä ja muiden jo nukkuessa.

Matkassa ei kestänyt kauaakaan, ja pian oli Benny jo tilannut itselleen muutaman drinkin ja istunut pöytään niitä maistelemaan. Hän kippasi nopeasti muutaman lasillisen suuhunsa ja huomasi sitten tanssilattialle saapuvan naisen. Poika käveli tämän luo ja pyysi saada tanssia naisen kanssa.

Sinä yönä Alexandra heräsi painajaisiin ja päätti lähteä juomaan lasin maitoa. Noustessaan hän kuitenkin huomasi Bennyn sängyn olevan tyhjä. Kauhistuneena tyttö lähti juoksemaan ulos ovesta.

Alexandra juoksi nopeasti vanhempiensa luo. Siellä häntä kuitenkin odotti vain kaksi kovaäänisesti kuorsaavaa aikuista, jotka näyttivät ja kuulostivat hyvin vaikeasti herätettäviltä. Tyttö päätti kuitenkin yrittää ja alkoi ravistelemaan Heimoa hereille.
"Herää, herää, isä! Tämä on tärkeää!" Alexandra huusi kauhuissaan. Heimo raotti silmiään. "Mene takaisin nukkumaan, Alexandra", hän huokaisi unenpöpperöisenä.
"Isä! Benny on kadonnut, hän ei ole sängyssään!" Se sai Heimon hätkähtämään hereille. Hän nousi äkisti ja tuijotti tytärtään kauhuissaan.
"Niin mitä sanoit?"

"Benny ei ole sängyssään!" Alexandra toisti. Heimo katsoi tytärtään liikkumatta. Mitä jos Alpo…?
Voi olla, että ylireagoin jälleen, Heimo ajatteli, mutta en voi tälle mitään. Joudun pelkäämään Alpoa joka päivä. Hän voi yllättää juuri silloin kun sitä vähiten odottaa.

Heimo otti matkapuhelimensa pöydältä ja näppäili poliisin numeron. Sillä välin kun Heimo kertoi Bennyn kadonneen kaatoi Alexandra maitoa lasiinsa. Hermostuksissaan tyttö kuitenkin läikytti maitoa pöydälle. Heimo luetteli Bennyn tuntomerkit puhelimeen ja sitten, kun poliisi antoi luvan, hän sulki puhelimen. Sitten mies aloitti hermostuneen kävelyn ympäri huonetta.
"Kunpa Benny löytyisi…" Alexandra huokasi ja hörppäsi sitten maitoaan.
Kunpa Benny löytyisi vahingoittumattomana, Heimo lisäsi mielessään.

Sillä välin toisaalla oli partiopoliisi havainnut hahmon vilahtavan Polskipisteen ikkunassa. Hahmon, joka näytti aivan Heimon kuvailemalta henkilöltä. Mies asteli sisään ja pian palasikin pitäen kiinni Bennyn kädestä. Hän laittoi pojan autoon ja istui sitten itse kuljettajan paikalle.
"Sinun kuuluisi tähän aikaan olla jo omassa sängyssä nukkumassa, Benny", poliisi sanoi Bennyn muristessa ja tuhahdellessa jotakin, mistä ei saanut selvää.

Heimo oli jo ehtinyt pukemaan päälleen ja odotti tiellä Bennyn saapumista. Kun poika sitten viimein kuljetettiin poliisikyydissä kotiin, Heimo alkoi huutamaan tälle. Ei siksi, että olisi vihainen, vaan siksi, että oli pelännyt niin paljon.
"Mitä sinä oikein ajattelit? Minä melkein kuolin pelkoon!" mies huudahti.
"Minun elämäni ei kuulu teille!" Benny huusi takaisin.

Sen sanottuaan Benny lähti juoksemaan sisään. Hän ei todellakaan jaksanut nyt kuunnella isänsä luennointia, niinkuin poliisi ei olisi muka jo saarnannut hänelle tarpeeksi. Poika juoksi sisään ja pujahti nopeasti peiton alle.
"Me oltiin tosi huolissamme", Alexandra sanoi hiljaa peiton alta.
"Ole hiljaa!" toinen tuhahti ja käänsi kylkeään sängyssään.

Seuraavana aamuna Heimo heräsi jo aikaisin ja hoiti aamutoimensa nopeasti, sillä ei todellakaan halunnut myöhästyä ensimmäisenä työpäivänään. Jonkin ajan kuluttua vanha auto saapui heidän talonsa eteen ja tööttäsi pari kertaa. Heimo juoksi nopeasti kyytiin ja tervehti kuskia kohteliaasti. Sitten hän käänsi päänsä jännittyneenä toisaalle ja katseli maisemia.

Matka kaupungintalolle ei ollut pitkä, mutta hitaalla ja vanhalla autolla se kesti kuitenkin kauemmin kuin mitä se olisi kestänyt, jos Heimo olisi ajanut omalla autollaan. Hän juoksi kaupungintalon eteen katsoen sitä jännittyneenä. Nopeasti mies asteli portaat ylös ja käveli ovien eteen. Heimo työnsi painavan oven auki, asteli sisään ja esittäytyi infossa.

Koulun loputtua Alexandra tuli nälkäisenä etsimään ruokaa jääkaapista, sillä koulussa oli ollut tytön mielestä niin pahaa ruokaa, ettei sitä söisi susikaan. Tytön epäonneksi Bianca oli jälleen unohtanut jättää ruokaa jääkaappiin, ja sieltä löytyi vain pari leipää, joitakin ruoka-aineksia ja purkki hilloa. Niinpä hän otti leivän, voiteli sen hillolla ja alkoi syömään.

Pian Benny kuitenkin saapui tekemään pahimpaan nälkäänsä salaattia, eikä Heimon kotiinsaapumisessakaan kauaa mennyt. Hän otti itselleenkin lautasellisen salaattia ja istui pöytään poikansa seuraksi.
"Sinäpä se teetkin hyvää salaattia! Melkeinpä yhtä hyvää kuin äitisi", Heimo kehui rouskuttaessaan salaattia hyvillä mielin.
"Tiedätkö mitä, isä? Sinä olet oikeastaan ihan mukava. Anteeksi, kun olen ollut niin ilkeä", Benny sanoi hiljaisesti. Heimo nyökkäsi suu täynnä salaattia ja yritti parhaansa mukaan hymyillä näyttämättä salaattia pihistävältä jänikseltä.

Illalla, kaikkien vaihdettua jo yövaatteet päätti Heimo vielä hetken soittaa kitaraansa. Alexandra ja Benny kuulivat sen ja kiiruhtivat paikalle. He tanssivat pitkän aikaa iloisina musiikin tahtiin, kunnes lopulta oli aika mennä nukkumaan.

Kaikkien muiden jo lähdettyä aamulla töihin ja kouluun jäi Bianca aina yksin nukkumaan. Hän oli jälleen saanut ylennyksen töissään ja nyt hänen vuoronsa oli väliaikaisesti yöllä. Hänestä se oli typerää, sillä silloin naisen piti valvoa yöt ja nukkua päivät, ja silloin hän ei saanut tavata ihmisiä, sillä tuskin kovin moni oli keskellä yötä hereillä.

Aika kului, ja Biancakin sai työvuoronsa takaisin päivän puolelle. Pian heillä oli varaa kutsua remonttimiehet paikalle. Bianca ja Heimo kävivät huonekalukaupassa ostamassa joitakin uusia keittiötavaroita. Bianca innostui siitä niin että alkoikin kokkaamaan tavallista enemmän. Ruokaa oli aina varmasti jääkaapissa, joten nälästä ei tarvinnut kärsiä.

Pian Bennykin saapui kotiin ja tuli heti Biancan seuraksi ihastelemaan keittiötä. Bianca kuitenkin hoputti poikansa tekemään läksyt, joten Bennyn ei auttanut muu kuin istahtaa pöydän ääreen ja alkaa kirjoittamaan kotitehtäväksi tullutta ainetta.
"Kaikki menee ihan väärin! Etkö voi edes auttaa minua?" Benny huudahti kumittaessaan kirjoitusvirhettä. "Kyllä sinun nyt itse pitää tehdä aineesi", Bianca tuhahti kaivellen jääkaapista aineksia ruokaan.

Sillä välin Alexandra oli sopinut ystävänsä Lulu Pahkajärven kanssa menevänsä tämän luo kylään. Pian he olivat jo perillä ja juoksivat nopeaa tahtia kohti Pahkajärvien taloa. Alexandra ja Lulu olivat parhaita kavereita keskenään, joten he olivat ostaneet samanlaiset hameet ja käyttivät niitä aina.

"Vau! Onpa teillä ihana talo!" Alexandra ihasteli seistessään portaiden alla.
"No ei teilläkään varmaan tätä rumempaa taloa ole", Lulu totesi hymyillen ja tarkkaili Alexandraa. "No… Se on vielä vähän kesken…" Alexandra mutisi. Hän ei kehdannut sanoa Lululle, että heidän talossaan oli oikeastaan vasta vessa, keittiö ja hänen ja Bennyn huone, ja kaikki muu oli vielä aivan keskeneräistä. Hänen vanhempansakin nukkuivat aulassa, eikä heillä ollut minkäänlaista omaa huonetta.

"Arvaa mitä?" Alexandra kysyi ja astui askeleen lähemmäs ystäväänsä. "Kuulin, että Lea tykkää Henrystä…"
"Mitä ihmettä? Kuka nyt Henrystä tykkäisi! Ei tuo voi olla totta."

Pian Alexandra ja Lulu menivät sisälle. Alexandra otti heti repustaan läksykirjansa ja ehdotti Lulullekin läksyjen tekemistä, mutta tätä ei voinut vähempää kiinnostaa. Läksyjen tekemisen sijaan Lulu lähti yläkertaan ja meni tietokoneelle, joten Alexandra joutui tekemään läksynsä yksin.

Heidän syötyään ja tiskattuaan astiat Alexandra ja Lulu juttelivat keittiössä.
"Haluaisitko jäädä meille yöksi? Voitaisiin tehdä kaikkea kivaa", Lulu ehdotti lopulta. Alexandra katsoi ystäväänsä iloisena.
"Saisinko? Minun täytyy kyllä soittaa isälle ensin ja kysyä lupa", tyttö sanoi ja kaivoi puhelimen taskustaan.

Alexandra näppäili puhelimeen isänsä numeron ja painoi sitten vihreää luuria. Puhelin tuuttasi hetken, kunnes puhelimen toisesta päästä kuului vastaus.
"Isä kuule, voisinko jäädä Lulun luo yökylään? Lupaan ehtiä silti kouluun!" Alexandra pyysi puhuen niin kiltisti kuin osasi.

"Oletko varma, että ehdit kouluun?" Heimo varmisti vielä hetken mietittyään. "Kyllä minä ehdin!"
"No… Kai se käy. Mutta sitten koulun jälkeen tulet kotiin!" mies myöntyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Voi kiitos, isä!"

"Kai se käy, että minä jään tänne yöksi?" Alexandra kysyi vielä puhelun lopetettuaan keittiöön ilmaantuneelta Lulun äidiltä. "Tottahan toki! Voit nukkua sitten vierashuoneessa", toinen vastasi. Alexandra nyökkäsi ja huomasi kellon olevan jo melkein yhdeksän.
"Kohta pitääkin mennä jo nukkumaan."

Pian Alexandra kapusi portaat ylös ja vaihtoi vaatteensa. Sitten hän kömpi vierashuoneen sänkyyn, sammutti lampun ja alkoi nukkumaan. Häntä pelotti hieman nukkua yksin isossa huoneessa, sillä hän ei ollut tottunut nukkumaan koskaan yksin. Hän ja Benny kun olivat aina nukkuneet samassa huoneessa.

Aamulla Lulun äiti tuli laittamaan valon takaisin päälle ja alkoi sitten herättelemään Alexandraa.
"Alexandra! On aika herätä, tai et ehdi kouluun", nainen sanoi. "Vielä hetki…" Alexandra mumisi kylkeään kääntäen.
"Alexandra, heti ylös!" toinen sanoi tiukasti. Alexandra nousi väsyneenä, hieroi silmiään ja vaihtoi sitten vaatteet.

Kotona Bianca oli viettämässä vapaapäiväänsä, kun oli jotenkin onnistunut tuikkaamaan takapuolensa tuleen. Hän juoksi kauhuissaan vessaan, kohti suihkua huutaen samalla:
"Minä palan, minä palan! Apua, väistykää!"

Bianca ehti juuri ja juuri suihkuun ja painoi päänsä pelästyneenä alas.
"Huh! Olisin voinut kuolla", hän huokasi tullessaan ulos suihkusta.

Pian Alexandrakin saapui koulupäivän jälkeen kotiin.
"Lululla oli tosi kivaa olla yötä!" hän tuuletti tullessaan ovesta sisään. Bianca kiirehti halaamaan tytärtään. "Kiva, että tulit kotiin! Muistatkos muuten, mikä päivä tänään on?" Alexandra alkoi hyppimään riemusta. "Musta tulee teini!"

Koko perhe kokoontui aulaan kakun ympärille, ja niin Alexandra puhalsi innokaasti kynttilät.
Minä toivon itselleni ja  tälle perheelle onnea ja rauhaa, tyttö ajatteli puhaltaessaan viimeisenkin kynttilän.

Niin Alexandrastakin kasvoi teini. Hän oli koko pienen ikänsä pitänyt hiuksiaan nutturalla, joten päätti viimein avata ne ja samalla myös värjäyttää niihin oranssin vivahteen. Uudeksi luonteenpiirteekseen hän sai Sikeäunisen.

Alexandran kasvettua kaikki siirtyivät stereoiden luo ja alkoivat tanssimaan. He juhlivat vielä pitkään, ja viimeisenä oli tanssimassa Alexadra, mutta kelloa katsoessaan hän huomasi sen näyttävän jo melkein puoltayötä, joten niin hänkin lähti viimein nukkumaan.

Aamulla kaikki heräsivät melko myöhään, sillä edellisenä yönä he olivat valvoneet pitkään. Heimo saikin lopulta juosta jo lähteneen kimppakyytinsä kiinni ja huutaa äänensä käheäksi, kunnes kuski viimein huomasi Heimon ja pysähtyi ottaakseen miehen kyytiinsä.

Koulun jälkeen Benny toi koulusta mukanaan ystävänsä Jukan. Hän itse men bussiin istumaan pojan viereen ja Alexandra vetäytyi suosiolla muutaman penkkirivin päähän kiivaasti keskustelevista pojista.

Heti heidän päästyään kotiin Alexandra etsi käsiinsä ongen ja lähti läheisen joen rantaan. Hän oli päättänyt kalastaa muutaman kalan ja viedä ne sitten myyntiin.

Benny ja Jukka taas olivat lampsineet keittiöön ja söivät nyt Biancan tekemiä juustovoileipiä.
"Voi kun nämä ovatkin herkullisia!" Jukka mutisi epäselvästi suu täynnä ruokaa ja Benny nyökkäsi naurahtaen.
"Äiti on kyllä kieltämättä hyvä tekemään ruokaa."

Syötyään Benny ja Jukka siirtyivät tanssimaan keskenään taustalla soivan musiikin tahtiin.
"Teillä vasta onkin kivaa! Ei meillä ole ikinä näin kivaa, kun äiti on kauhea tiukkapipo", Jukka kehui nauraen ja tanssien villisti. Benny katsoi poikaa hymyillen ja tanssi hänkin. "Meillä ei ole porukat mitään tiukkapipoja!" poika kehuskeli.

Heidän tanssittuaan jo jonkin aikaa alkoi Benny kyllästyä.
"Kuinka kauan me vielä tanssitaan?" poika kysyi huokaisten pienesti. Jukka katsoi häntä hymyillen leveästi.
"Vaikka koko päivä!" poika huudahti pyörähtäen ympäri muutaman kerran.
Hienoa. Tosi hienoa. Niinkuin tässä pitäisi muka jaksaa vielä tanssiakin koko päivä!
"Joo, no minä taidan kuitenkin tässä välissä tehdä läksyt", Benny sanoi turhautuneena ja istahti pöydän ääreen ottaen läksykirjansa esiin.

Voi jestas… Kunpa tuo tanssihirmu lähtisi pian! Kotiinsaapunut Heimo riensi heti pois teinien näkökentästä, sillä hän ei todellakaan halunnut, että Jukka tulisi pyytämään häntäkin tanssimaan, mitä mies ei todellakaan jaksanut tehdä. Niinpä hän siirtyi talon toiseen nurkkaan harjoittelemaan puhumista.
"Hei, sinun olisi varmaan aika lähteä nyt kotiin", Heimo yritti sanoa peilille mahdollisimman kohteliaasti.
"Ei sittenkään. Ehkä pitäisi vain yrittää vihjailla, ja jos se idiootti ei tajua, niin sitten vasta sanotaan suoraan. Eli siis… Alkaa muuten olla jo aika myöhä. Odotetaankohan sinua jo kotona?" Pian Heimo marssi Jukan luo ja alkoi puhumaan.
"Alkaa tässä jo hämärtyä. Sinun kotiväkesi varmaan alkaa kohta ihmetellä, missä viivyt…"

***

Aika vieri ja elämä kulki Flynnien perheessä normaalisti eteenpäin. Eräänä aamuna Alexandra heräsi jo aikaisin ja nousi kärsimättömästi ylös. Hän tiesi, että olisi voinut nukkua vielä monta tuntia, sillä kello ei ollut vielä viittäkään, mutta hän ei kertakaikkisesti pystynyt enää pysymään sängyssään. Häntä jännitti niin hirveästi tuleva. Tänään olisi merkittävä päivä, hänen vanhempiensa kauan odotettu hääpäivä. Tyttö laahusti lipastolle ja etsi sieltä juhla-asunsa.

Biancakin heräsi samoihin aikoihin ja astellessaan pois nurkkauksesta, jossa hänen ja Heimon sänky oli, hän tapasi kauniisti pukeutuneen, huolellisesti meikanneen ja hiuksensa laittaneen Alexandran. Hän tervehti hymyillen tytärtään ja meni sitten itsekin lipastolle ottaakseen esille hääpukunsa.

Lipaston ylin laatikko, jossa Biancan hääpuku oli huolellisesti viikattuna, ei kuitenkaan ottanut auetakseen. Vaikka Bianca kuinka kiskoi ja veti, se pysyi tiukasti kiinni.
Typerä lipasto, aukea nyt! Miksi juuri tänään päätit jumittua…

Lopulta laatikko aukesi, mutta sen seurauksena Bianca kaatui maahan.
Noniin, hyvin alkoi taas tämäkin päivä! Ja vielä minun hääpäiväni!

Lopulta Bianca sai kuitenkin häämekkonsa ja häitä varta vasten ostetut korut päälleen. Hän kääntyi katsomaan itseään peilistä, ja väkisin naisen suu vääntyi hymyyn.
"Ei tuollainen typerä lipasto voi minun iloani hääpäivänäni pilata!"

Alexandra katseli äitiään hymyillen. "Olet kyllä ihanan näköinen!" tyttö totesi astellen häntä lähestyvää äitiään vastaan.
"Voi kiitos! Sinäkin olet hyvin kauniina."

Bianca käveli nopeasti tyttärensä luo ja avasi kätensä halatakseen tätä. Alexandra vastasi halaukseen iloisena ja kehui vielä kerran Biancan asuvalintaa ja kauneutta muutenkin. "Kiitos, kiitos", Bianca kiitteli nostaen hieman valahtanutta hääasuaan.

Myös Heimo ja Benny olivat heränneet ja pukeutuneet juhla-asuihinsa.
"Paljon onnea vain teille hääpäivän johdosta!" Benny onnitteli hymyillen. Heimo nyökkäsi ja vilkaisi sitten kelloaan.
"Kaikki autoon, nyt lähdettiin!"

Pian he olivat kaikki istuneet autoon - Alexandra äitinsä seuraan etupenkille ja Heimo ja Benny taakse - ja matka saattoi alkaa. Bianca veti pukunsa helman pois oven välistä, veti sen kiinni ja painoi kaasua. "Nyt mentiin, kohteena ranta!"

Heidän parkkeerattuaan auto perhe asteli rannalle. Heimo huhuili nopeasti kaikki koolle.
"Benny! Tule sinäkin tänne", mies huuteli poikaansa Biancan ja Alexandran jo kiirehdittyä paikalle. Pian Bennykin juoksi isänsä luo ja siinä he odottivat, kunnes vieraita alkoi saapua.

Pian vieraita alkoikin astella rannalle.
"Joko pian olisi aika?" Bianca kysyi mieheltään hermostuneena. "Kyllä, Bianca, aivan pian."
Ei kulunut kauaakaan, kun kaikki vieraat olivat jo saapuneet ja juhlaseremonia voi alkaa.

Pian heidän oli aika julistaa liitto viralliseksi ja pujottaa sormukset toistensa sormiin. Bianca otti sormuksen Alexandralta, joka oli saanut kunnian niitä kantaa, ja pujotti sen sitten tulevan miehensä sormeen.

Tuo pieni, yksi ainoa sana, joka on silti niin tärkeä: Tahdon.

Bianca ja Heimo katsoivat toisiaan rakastavasti pitäen kätensä yhdessä. Rakkaus, jota he tunsivat toisiaan kohtaan, oli suuri. Bianca ei ollut ikinä uskonut tuntevansa sellaista, ei ennenkuin joskus tapasi Heimon.

Voitte suudella morsianta.

~~~~

Loppukevennys;

Itkeäkö vaiko nauraa?

~~~~

Siinäpä se… Tosiaan jossakin vaiheessa oli vähän kökköisyyttä. Pyydän teitä kaikkia kommentoimaan, jotka tätä tarinaa luette, jotta saisin jonkunlaisen käsityksen tarinani lukijoista. Kommentin ei tarvitse olla mitenkään erikoinen, jos et  ns. osaa kommentoida, vaikka joku "hyvä osa, luen tätä tarinaa" tyylinen käy aivan hyvin.