Sormukset oli vaihdettu ja niin oli häävalssin aika. Benny kävi hakemassa autosta mukaan otetut pienet stereot ja käynnisti ne. Rannalla soi kaunista musiikkia ja kaikki tanssivat kumppaneidensa kanssa. Bianca ja Heimo katsoivat toisiaan syvälle silmiin.
"Muistatko ensitapaamisemme?" Heimo kysyi kuiskaten. Bianca painoi päänsä miehen olalle. "Muistan kyllä. Olen rakastanut sinua siitä lähtien, ja tulen aina rakastamaan."



Pian stereoihin tuli jotakin vikaa ja Benny rahtasi ne takaisin auton takakonttiin. Samalla hän toi autosta isälleen kitaran, ja tämä alkoi soittaa sillä kauniita sävelmiä, jotta toiset voivat jatkaa tanssimista. Bianca tanssikin kitaran tahtiin jonkin aikaa hyvän ystävänsä Willemin kanssa.



Alexandran vanha ystävä, Lulu Pahkajärvi, oli pystyttänyt rannalle kojun, josta sai ostaa muffinsseja, keksejä ja muita herkkuja. Hän katseli tyytyväisenä aikaansaannostaan odottaen asiakkaita.



Jonkin aikaa Willemin kanssa tanssittuaan nälkäinen Bianca lähti kohti Lulun kojua.
"Mahtavaa, juuri jotakin tällaista täällä kaivattiinkin", nainen sanoi katsellessaan tarjontaa.



"Ehdota minulle jotakin", Bianca pyysi Lululta lopulta, jo vähän aikaa tarjoilua katseltuaan, "en osaa itse päättää, kaikki näyttävät niin hyviltä. Oletko leiponut ne ihan itse?"
"Olen, ihan itse! Tai no, äiti vähän auttoi paistamisessa… Mutta suosittelisin jokatapauksessa tuota pientä piirasta. Se on tosi herkullista", Lulu selitti innoissaan. Itse morsian tuli ostamaan hänen kojultaan!



Biancan lähdettyä läheisen pöydän ääreen syömään piirastaan, Lulu kurkkasi rahakippoonsa.
Vautsi! Kokonaista kaksi simoleonia! Ihan ensimmäiset rahani!



Näidenkin juhlien oli aika loppua illan alkaessa hämärtyä. Ensimmäisenä autoon juoksi Bianca, jota juhliminen alkoi jo uuvuttaa. Hän halusikin mahdollisimman pian nukkumaan tuoreen aviomiehensä viereen. Pian myös Heimo, Benny ja Alexandra kiirehtivät autoon ja niin perhe pääsi lähtemään kohti kotia mahtavien juhlien jälkeen.



Kukaan ei ollut vielä ehtinyt edes vaatteitaan vaihtaa, kun ovelta kuului kolinaa, jonka jälkeen joku soitti ovikelloa. Bianca kiirehti ovelle ja näki edessään erään juhlavieraista, räväkästi pukeutuvan naisen nimeltä Aamu Peippo.



"Hei taas, Aamu", Bianca tervehti ystäväänsä kätellessään. "Anteeksi kamalasti, että häiritsen näin myöhään, mutta en saanut rauhaa kun muistin, että unohdin tyystin onnitella siellä häissä! Minun oli siis pakko vielä tulla henkilökohtaisesti onnittelemaan. Niin, eipä minulla muuta kuin että paljon onnea vain teille!" Aamu kertoi asiansa niin nopeasti, että Bianca juuri ja juuri sai selvää.
"Kiitos vain paljon", Bianca kiitteli ja pyysi sitten Aamun hetkiseksi sisälle.



"Niin, kiitos jo toisen kerran. Senkö takia sinä vain tulit tänne? Onnitellaksesi minua? Ei sinun olisi tarvinnut", Bianca puheli Aamulle vastausta odottamatta. Aamu nyökytteli hymyillen.
"No kyllähän ystävää tietysti tarvitsee hääpäivänä onnitella, vaikka mikä olisi! Lentäisin vaikka kuusta asti vain onnitellakseni jotakuta, jos siellä sattuisin olemaan! Nyt minun täytyy kuitenkin mennä, alkaa olla myöhä ja tekin varmasti haluatte jo pian nukkumaan."



Heimon ollessa vessassa hänen kännykkänsä pärähti soimaan.
"Heimo puhelimessa", mies vastasi nopeasti. "Hei, Heimo! Aamu Peippo täällä. Muistin juuri, että sinäkin menit naimisiin tänään! Paljon onnea vaan!" kuului langan toisesta päästä Aamun iloinen ja virkeä ääni.
"Kiitos paljon… Kuka muu sinun tuttusi sitten tänään on mennyt naimisiin?" Heimo ihmetteli.
"No Bianca tietysti! Etkö vielä tiennytkään, että hän meni naimisiin? Ainiin, taisitkin olla siellä…"
"No totta vie olin, Aamu. Minä nimittäin olin Biancan sulhanen!"



Heimo kertoi vielä ennen heidän nukkumaanmenoaan Biancalle Aamun puhelusta. Bianca nauroi kauan, ennenkuin lopulta rauhoittui, kun Alexandra tuli valittamaan tälle, että oli herännyt naisen nauruun juuri, kun oli nähnyt hyvää unta. Pian Bianca ja Heimokin vetivät peiton päälleen ja alkoivat nukkumaan.
"Meidän on palattava arkeen, emme voi unohtaa töitämme ja muita askareitamme", oli Heimo sanonut Biancalle juuri ennen kuin nukahti.



Seuraavana aamuna Heimo ja Alexandra istuivat ruokapöydässä vaitonaisina syöden pari päivää vanhan kakun viimeisiä paloja. Kummatkin olivat täysin omissa maailmoissaan, kunnes lopulta Alexandra havahtui haaveilemasta ja avasi suunsa puhuakseen.



"On varmaan kivaa olla naimisissa", Alexandra sanoi ja hymyili perään. Heimo nosti katseensa kakunpalastaan.
"Onhan se, kunhan kumppani on sellainen, jota oikeasti rakastaa", Heimo sanoi hotkaisten kakusta suuren palan suuhunsa. Pian hän alkoi yskimään vimmatusti.
"Varo nyt, ettet tukehdu!" Alexandra huudahti. Bianca kiirehti keittiöön ja taputti Heimoa muutaman kerran selkään. "Ei kannata yrittää niellä liian suurta palaa kerralla, kultaseni."



Bianca oli saanut pojastaan todella hyvän shakkivastustajan. Bennyllä oli loogista älyä ja hän saattoi joskus voittaakin Biancan, joka oli pelannut shakkia paljon enemmän kuin Benny ja voittikin useimmiten kaikki vastustajansa. Hän rakasti Bennyn kanssa pelaamista, sillä siinä oli haastetta ja saattoi oikeasti hävitä, jos ei yrittänyt täysillä.



Alexandra taas oli alkanut yhä useammin harjoittelemaan soittamista Heimon kitaralla. Heimo olikin ajatellut ostaa pian tytölle oman kitaran, jotta hänen ei aina tarvitsisi lainata isänsä omaa.



Pian hän kuitenkin lopetti kitaransoiton ja lähti tekemään läksyjä. Hän vasta muisti, että matematiikasta olikin tullut muutama tehtävä, mutta onneksi hän oli siinä Bennyn lapsuusaikojen tukiopetuksen takia ihan hyvä, ja tehtävät hoituivat alta nopeasti.


Läksyt tehtyään Alexandra siirtyi takaisin keittiön ulkopuolelle soittamaan. Heimo tuli katselemaan tyttärensä soittoa mielissään, että joku muukin oli siitä innostunut kun vain hän.
"Sinähän soitat jo hyvin", mies kehui hymyillen ja näytti tyttärelleen peukkujaan.



Pian ulkoa kuului autojen tööttäilyä ja kaikki lähtivät nopeaan tahtiin kohti talon ovea. Benny ja Alexandra menivät koulubussiin, Bianca kimppakyytiinsä ja pian myös Heimo juoksi heidän perässään hypäten sitten oman kimppakyytinsä kyytiin.



Tällä kertaa Alexandra teki läksynsä heti koulusta päästyään, jotta ne eivät taas jäisi aamuun. Sen jälkeen tyttö siirtyi hänen ja Bennyn huoneeseen ja asettui sängylleen lukemaan koulusta saatua kirjaa. Hän olikin nopea lukemaan ja luki koko kirjan yhdessä illassa.



Sinä iltana kotiintultuaan Bianca sai kummallisen tekstiviestin, jossa häntä pyydettiin saapumaan pikimmiten ravintolalle. Nainen ihmetteli tuntemattomasta numerosta tulleen viestin salamyhkäisyyttä, mutta päätti kuitenkin suostua.



Nainen lähti jo hieman hämärtyneessä illassa kohti kaupungin keskustassa sijaitsevaa ravintolaa. Sinne ei ollut kovinkaan pitkä matka, he kun asuivat aivan keskustan reunalla.



Pian Bianca olikin jo perillä ja asteli edelleen viestiä ihmetellen sisään. Siellä kävi kuitenkin ilmi, että ravintolan työntekijät olivat vain halunneet Biancan auttavan heitä limettipiirakan valmistuksessa ja viesti ilmeisesti oli vahingossa kuulostanut kovin salamyhkäiseltä, mikä ei ollut tarkoitus.



Heimo joutui välillä lähtemään töhin, vaikka muilla olisikin vapaapäivä. Hän veti nopeasti työasun päälleen ja lähti töhin toisten viettäessä hauskaa päivää kotona tai kaupungilla.



Benny osoittautui korvaamattomaksi avuksi. Muiden ollessa kiireisiä hän siivosi koko talon. Sen jälkeen nuorukainen sai aina kunnon kiitokset ja palkkioksi kotitöissä auttamisesta joskus myöskin vähän taskurahaa.



Useasti Benny tarjoutui myös tekemään koko perheelle ruokaa. Yleensä Bianca kokkasi perheen ateriat, mutta Benny ajatteli, että kun Bianca joskus kuolisi, kaikki varmaankin kuolisivat nälkään, kun kukaan ei osaisi kokata. Poika tosin oli melkein varma siitä, että Alexandra olisi perijä, sillä hän oli kiukutellut vanhemmilleen niin paljon, mutta Alexandra oli kaikkien kultatyttö. Ruoanlaittotaidot tulisivat jokatapauksessa tarpeeseen, sillä hän joutuisi kuitenkin muuttamaan omaan kotiin, kun perijäksi valittaisiin Alexandra.



Vielä Benny ei kuitenkaan ollut mikään mestarikokki, sillä ruoka paloi useasti… Jos totta puhutaan, niin melkein aina. Hän uskoi kuitenkin sanontoihin "tekemällä oppii" ja "harjoitus tekee mestarin". Niinpä poika ei luovuttanut vaan yritti aina uudelleen.



Benny siivosi kuitenkin aina jälkensä, eikä luistanut koskaan töistään, kuten useimmat hänen ikäisistään saattoivat tehdä. Hän halusi ehdottomasti korjata kaikki tekemänsä virheet ja yritti vielä saada vanhempiensa suosion takaisin.



Loppujen lopuksi Biancan piti melkein aina kokata perheen ruoat. Häntä se ei kuitenkaan haitannut, sillä se oli hänen mielestään hyvää huvia vastapainoksi töiden rasitukselle. Sulavasti nainen pilkkoi chilit ja tiputti ne keittokattilaan.



Ruokaa odotellessaan Heimo siirtyi kuntoilemaan ja Alexandra hänen kanssaan stereoiden luo, mutta hän ei alkanut kuntoilemaan vaan tanssimaan. Pian heidän tanssi- ja kuntoiluhetkensä kuitenkin keskeytti keittiöstä kuuluva Biancan iloinen huuto:
"Syömään! Kaikille keittoa!"



Seuraavana aamuna Benny heräsi jo aikaisin kokatakseen perheelleen ruokaa. Tällä kertaa hän onnistuikin ja sai tehtyä kaikille aamupalaksi maukkaita vohveleita.



Onnistuneesta kokkauksestaan iloisena poika siirtyi aulaan tanssimaan. Pian Alexandrakin liittyi astiansa tiskattuaan hänen seuraansa.
"Kyllä sinä oletkin hyvä kokkaamaan! Minunkin pitäisi varmaan opetella…"



Pian oli aika Biancan kasvaa vanhukseksi. Kun kaikki olivat päässeet töistä ja koulusta, kokoonnuttiin jälleen perheen kesken aulaan ja alettiin juhlimaan syntymäpäiviä.



Bianca mietti hetken ja puhalsi sitten kynttilät.
Toivon minulle ja Heimolle onnellista ja pitkää loppuelämää.



Niin Biancasta kasvoi oikein kaunis vanhus. Hän vaihtoi nyrpeänä päälleen hieman vanhusmaisemmat vaatteet ja antoi sitten Heimon ottaa itsestään kännykkäkameralla kuvan.
"Miksi minusta piti tulla jo mummo? Olisin halunnut olla vielä nuori! Niin paljon jäi tekemättä…" Bianca murehti Heimolle.
"Älähän nyt. Kyllähän sinä vielä ehdit kaikenlaista, et sinä ole pitkään aikaan mihinkään kuolemassa!"



Bianca katsoi mietteliäänä Bennyä, joka otti itselleen palan Biancan syntymäpäiväkakkua. Benny vilkaisi nopeasti äitiään.
"Ota nyt sinäkin kakkua, olethan sentään syntymäpäiväsankari!" poika huudahti näyttäen kädellään kakun suuntaan.
"Ehkei minun pitäisi... Etten liho liikaa", Bianca selitteli katsoen herkkulisen näköistä kakkua. Tosiasiassa hän oli vain niin surullisin mielin, ettei nyt maistunut juuri mikään.



Pian ovikellon sointi keskeytti syntymäpäivät. Alexandra kiirehti avaamaan ja tuli pian takaisin sisään mukanaan Rane Pahkajärvi. Hän oli salaa ollut ihastunut tähän poikaan jo kauan, mutta ei ollut vielä uskaltanut paljastaa tunteitaan.
"Hei, Rane! Mitä sinä täällä teet?" Alexandra kysyi pojalta.
"Ajattelin tulla vähän moikkaamaan", Rane sanoi silmää iskien.



"Tuota... Pelattaisiinko erä shakkia?" Rane kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja osoitti vieressä olevaa shakkilautaa. Alexandra mietti hetken.
"Ihan kohta", hän sanoi sitten. "Käyn vain ensin nopeasti tuolla keittiössä." Sitten tyttö juoksi keittiöön, jossa Benny jo seisoskelikin.
"Rane on täällä, se tuli äsken!" Alexandra kuiskasi veljelleen. Tälle tyttö oli kertonut kaiken, jopa sen, että piti Ranesta. "Apua, mitä oikein sanon sille?" Bianca oli sattumalta nurkan takana ja kuuli lastensa hiljaisen keskustelun. Siitä hän arvasi heti, että Alexandra oli ihastunut Raneen, ja päätti lähteä vähän tutustumaan poikaan.



Pian Bianca oli tallustanut päättäväisesti Ranen eteen ja ojentanut kätensä kätelläkseen.
"Hei, minä olen Bianca", nainen esittäytyi pojan ojentaessa kätensä. "Rane Pahkajärvi."
"Tuota... Olen Alexandran ja Bennyn äiti", Bianca takelteli. Äsken idea oli tuntunut vielä järkevältä, mutta nyt hän ei enää tiennyt mitä sanoa. Ei kai hän vain vahingossa nolaisi tytärtään?



Bianca ja Rane tulivat kuitenkin hyvin toimeen keskenään ja pian Rane olikin jo uskaltautunut pyytämään Biancalta apua läksyihin.
"En ymmärrä yhtään, mitä tuollainenkin neliöjuuri tarkoittaa", poika valitti osoittaen vihkossaan sikin sokin esiintyviä numeroita ja muita harakanvarpaita.
"No sehän on helppoa, annas kun autan", Bianca totesi hymyillen ja alkoi selittämään.



Myöhään illalla Bianca oli kaikkien muiden jo mentyä nukkumaan harjoittelemassa erilaisia shakkitekniikoita. Hänkin oli jo mennyt nukkumaan, mutta totesi parinkymmenen minuutin kuluttua, ettei hän saisi kuitenkaan unta vielä ainakaan tuntiin tai pariin, joten päätti käyttää sen ajan hyödyllisemmin kuin sängyssä maaten.



Seuraavana aamuna Bianca heräsi tyytyväisenä ja veti työasunsa päälleen aamutoimet hoidettuaan. Väsymys olikin illalla yllättänyt ennemmin kuin hän oli uskonut, joten hän oli kuitenkin nukkunut hyvin ja naisen yöunet olivat tarpeeksi pitkät. Niin, kimppakyydin aamulla saapuessa, lähti Bianca hyvillä mielin töihin. Hän oli erittäin tyytyväinen itseensä, sillä oli keksinyt uuden, mahtavan shakkisuunnitelman ja päätti koittaa sitä jotakuta vastaan heti tänään töistä tultuaan.



Biancan syntymäpäivistä ei ollut kulunut montaakaan päivää, kun myös Heimon oli aika kokea vanhuus. Kaikkien ollessa omissa askareissaan mies tunsi kihelmöintiä kehossaan ja ymmärsi, että nyt oli hänen aikansa kasvaa.



Niin Heimonkin oli aika kasvaa samaan ikäluokkaan vaimonsa kanssa. Mies hyväksyi vanhuuden mukisematta ja oli tyytyväinen siihen, että oli saanut elää hyvän elämän. Heti kasvettuaan hän kiirehti vaimonsa luo kertomaan uutiset.



Bianca katsoi hymyillen miestään. "Ajatella, miten nopeasti elämä onkaan vierinyt ohitsemme", Heimo mutisi tarttuen Biancaa hellästi käsistä. "Olemme jo vanhoja, ja lapsemmekin kasvavat pian aikuisiksi ja saavat lapsia... Vasta nyt ymmärrän, miltä sinusta tuntui silloin kun kasvoit. Mutta olemme toistemme tukena, nyt ja aina."



Pian Bianca vaihtoi jo vaatteet ja kävi nukkumaan, eikä siitä kulunut kauaakaan kun Heimo oli saanut iltatoimensa hoidettua ja juoksi hänkin yövaatteissa kohti hänen ja Biancan sänkyä. Mies asettui omalle puolelleen sänkyä ja nukahtikin melkein saman tien.



Eräänä päivänä Heimo oli päättänyt järjestää kotonaan pienet varainkeruujuhlat. Hän soitteli tutuilleen ja pyysi näitä saapumaan paikalle kello kahdelta. Pian hän oli saanut kutsuttua kaikki, jotka oli aikonutkin kutsua.



Bianca tarjoutui itse tekemään hiukan suuhunpantavaa juhlia varten. Hän alkoi iloisena leikellä salaattia. Kokkaaminen oli ehdottomasti yksi hänen lempipuuhistaan, joten miksikäs hän ei olisi tarjoutunut auttamaan ruoan kanssa.



Pian Heimo huomasi toimettomina nurkassa nyhjöttävät lapsensa ja patisti heidät järjestelemään kaiken kuntoon. Niinpä he pian olivat petaamassa nuristen petejään.
"Ei kai ne vieraat sentään meidän huoneeseen tule?" Alexandra varmisti kääntyen katsomaan isoveljeään.
"No ei kai... Isä vaan haluaa, että kaikki varmasti on ihan siistiä. Ihan varmuuden vuoksi. Mutta me ei kyllä päästetä ketään meidän huoneeseen, vaikka ne yrittäisikin!" Benny tuhahti vilkaisten auki jääneeseen oveen. "Voitaisiin vaikka lukita ovi!" hän sanoi virnistäen.



Petien petaamisessa ei mennyt kauaa, ja pian Alexandra tallusteli tanssivan isänsä luo. Benny toteutti puheensa, joka tosin ensin oli ollut vain vitsi, ja jäi sillä välin lukitsemaan heidän huoneensa ovea. Avaimen poika työnsi taskuunsa ja lähti sitten vihellellen muualle.
"Sinä kyllä saisit vaihtaa vaatteesi vähän... Öh...", Heimo takelteli sanoja löytämättä tyttärelleen.
"Mitä tarkoitat? Miksi minun pitäisi vaihtaa vaatteeni, onko näissä muka jotakin vikaa?" Alexandra kysyi ihmeissään ja tarkasteli asuaan.
"No, siis... Kun tänne on tulossa hieman vanhempaa väkeä... Heistä tuollainen asu ei välttämättä ole oikein, tuota... Tai siis, tarkoitan tuota minihametta... Öh."
"Hmh! Jos tänne tulee jotain mammeleita, he saavat kyllä tottua minun asuihini!" Alexandra tuhahti lähtien veljensä perässä keittiöön Biancan luo.



Jonkin ajan kuluttua Heimo huomasi ensimmäisten vieraiden seisoskelevan oven takana.
"Nyt joka iikka tänne, vieraat saapuvat! Benny, laita stereoihin soimaan klassista musiikkia, Bianca, laske ruoka valmiiksi pöydälle, Alexandra, ota kaapista esille aterimia ja lautasia!" Heimo huuteli käskyjä aulasta. Sitten hän kiirehti ovelle ja kutsui kaikki sisään.



Paikalle ilmaantui myös Heimon työnantaja, Helinä Viherpuu. Bennyn lapsiaikojen välikohtaus oli jo täysin unohdettu, ja Heimo ja Helinä tulivat hyvin toimeen keskenään.
"Oikein mahtavaa, että viitsit järjestää tällaiset juhlat kotonasi", Helinä sanoi hymyillen tallustettuaan Heimon luo.
"Kiitos vain... Minä nyt ajattelin, että tällaiset juhlat voisivat auttaa puoluettamme."



Illalla, juhlien päätyttyä jo jonkin aikaa sitten Bianca kapusi väsyneenä sänkyyn ja kömpi peiton alle. Hän valvoi vähän aikaa, kunnes Heimo tuli ja otti naisen kainaloonsa. Siihen Bianca nukahti tuntien olonsa todella onnelliseksi. Hänellä oli kaikki, mitä vain voi toivoa; ihana mies, kaksi lasta, hyvä työ ja mukava koti.



Muutaman päivän päästä Heimo näki herätessään talon toisessa päässä Biancan sinne tuomia ilmapalloja ja pienen pöydän. Hänelle selvisi hyvin pian, miksi ne sinne oli viety. Bianca nimittäin tallusti paikalle kantaen kakkua. Nyt olisi siis tulossa se suuri päivä, mitä oltiin perheessä jo odotettu. Bennyn olisi nyt aika saavuttaa täysi-ikäisyys. Bianca oli järjestänyt myös juhlat jo pari päivää aiemmin, ja vieraita alkaisi saapua noin kello yhdeltä.



Ei kestänyt kauaakaan, kun myös Alexandra ja Benny saapuivat aulaan. Benny katsoi kakkua ja ilmapalloa ihmeissään, kunnes tajusi, mitä nyt oli tulossa. Hänellä olisi taas edessä syntymäpäivät... Ensin hän odotti niitä kauhulla, mutta sitten alkoi miettimään enemmän. Hänestä tulisi täysi-ikäinen, hän pääsisi kokemaan kaikki sen riemut ja ilot. Ei se voisi olla kamalaa, päin vastoin! Siitä tulisi varmasti hauskaa.



Kaikki vetivät päälleen juhla-asut ja valmistautuivat Bennyn syntymäpäiväjuhliin. Bianca kipitti peilin eteen tarkastelemaan kasvojaan.
"Kai meikkini on nyt hyvin?" hän kysyi taaksensa ilmaantuneelta Alexandralta irroittamatta katsettaan peilistä.
"Kyllä, kyllä, olet oikein kaunis", Alexandra sanoi huokaisten ja jäi odottamaan Biancan siirtymistä pois peilin edestä.



"Kylläpä minulla onkin kaunis vaimo!" Heimo kehaisi Biancan astuessa hänen eteensä. Bianca katseli miestään hymyillen.
"Kiitos, rakas... Itsekin olet kyllä hyvin komea", nainen sanoi edelleen hymyillen. "Ajatella, että esikoisemme, joka äsken oli vielä pieni nyytti sinisessä kapalossaan, on nyt kasvamassa jo aikuiseksi..."



Vieraita alkoi pian ilmaantua paikalle ja pikkuhiljaa kaikki asettuivat kakun luo. Benny astui aivan sen eteen ja hymyili Biancan katsellessa häntä vakavana.
Minun pieni poikani... Bianca mietiskeli itsekseen. Benny odotti vieraiden tulevan lähemmäs ja alkoi sitten miettimään toivomustaan.



Benny mietti toiveensa nopeasti, puhalsi kynttilät ja taputti sitten itselleen. Kaikki hurrasivat ja taputtivat hänelle. "Todella hyvää syntymäpäivää, Benny!" Heimo huudahti iloissaan poikansa takaa.



Bennystä kasvoi oikein komea nuorimies. Uudeksi luonteenpiirteekseen hän sai Hurjapään. Mies katsoi itseään tyytyväisenä peilistä.
"Ihan hyvännäköinenhän minä olen", hän totesi itsekseen hymyillen. Bianca ja Heimo päättivätkin antaa Bennylle perijän paikan.



Bennyn kasvun kunniaksi tälle tehtiin väliaikaisesti yläkerrasta oma huone, koska juuri sillä hetkellä he eivät voineet rakentaa seiniä antaakseen Bennylle pienemmän huoneen yläkerrasta. Tämä kävi kuitenkin miehelle vallan mainiosti, ainakin hän saisi omaa tilaa. Kuvaan ei mahtunut Bennyn sänky, joka sijaitsee oikealla, lähellä keksijänpöytää. Tapetin alaosan värin he muuttivat hieman myöhemmin enemmän vihreän väriseksi.



Juhlien loputtua Benny tallusti yläkertaan ja otti esille lahjaksi saamansa maalaustarvikkeet. Hän sekoitteli värejä ja pian hänen edessään oli jo jotakin maalauksen tapaista. Tai oikeastaan värejä läiskittynä sinne tänne, mutta hän oli siihen ihan tyytyväinen.



Alexandra heräili yöllä moneen kertaan, koska hänestä tuntui hyvin oudolta nukkua aivan yksin. Bennyn sänky oli siirretty yläkertaan ja Alexandran sänky Bennyn sängyn vanhalle paikalle. Alexandra katseli oudon tyhjää huonetta.
"Kyllä tänne jotakin pitäisi hankkia, etten tuntisi oloani niin... No, joksikin", hän huokaisi lähtien etsimään keittiöstä jotakin suuhunpantavaa.



Aamulla Benny tuli keittiöön pesemään käsiään maalista. Hän oli jonkin aikaa maalattuaan tuntenut olonsa kovin väsyneeksi ja käynyt nukkumaan unohtaen tyystin kätensä täysin likaisiksi ja maalisiksi.



Kädet pestyään Benny lähti yläkertaan pukeutumaan. Sen tehtyään hän siirtyi veistotelineen luo. Hän oli hankkinut kotiinkuljetuksena ison palan savea ja alkoi nyt vasaran ja taltan kanssa veistämään sitä. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä aikoi siitä tehdä, mutta hänellä oli jokatapauksessa vastustamaton halu veistää.



Muutaman tunnin kuluttua Bennyn veistos oli valmis. Hän katsoi sitä hymyillen.
Kylläpäs ensimmäisestä veistoksestani tulikin hieno! hän mietiskeli itsekseen lähtien sitten alakertaan.



Myöhemmin Bianca lampsi iloisena sisään. Hän oli viimeinkin saanut sen kaivatun ylennyksen, hän oli ylentynyt maailmankuuluksi kirurgiksi!



Bianca kertoi heti iloiset uutiset miehelleen, joka onnitteli ja suuteli Biancaa todella iloisena tämän puolesta. Heidän välinen rakkautensa ei ollut kadonnut mihinkään heidän nuoruudestaan, ehkäpä jopa lisääntynyt niistä ajoista.



Sillävälin Alexandra oli ulkona ollessaan nähnyt kadulla kulkevan Rane Pahkajärven. Hän pysäytti nuorukaisen ja pyysi tätä juttelemaan hetken kanssaan. Rane suostui ja alkoi heti kertomaan kuulumisia, mutta niihin ei Alexandra voinut keskittyä, sillä tyttö ei saanut katsettaan irti Ranen kullanruskeista silmistä. Pian hän kuitenkin tajusi olevan jo myöhä ja niin tytön piti hyvästellä Rane, joka lähtikin pikaisesti kulkemaan kohti kotia.



Aamulla Alexandra nukkui pitkään, ja kaikkien muiden jo herättyä tyttö kuorsasi sängyssään vielä ainakin tunnin tai pari. Hänen onnekseen päivä oli kuitenkin lauantai ja niinpä tytöllä ei ollut koulua.



Päivällä Benny patistettiin ruokaostoksille, sillä jääkaapissa olevat ruokatarvikkeet eivät riittäisi enää kauaksi aikaa. Benny juoksi ulos kaikkien muiden jäädessä kotiin käyttämään vapaa-aikaansa kukin tavallaan; Alexandra nukkuen ja Bianca pelaten shakkia miestään vastaan.



Pian Benny oli päässyt Twinbrookin keskustaan ja parkkeerasi autonsa. Mies tallusti sisään ruokakauppaan ja silmäili ostoslistaa. Pian hän alkoi lapata tavaroita hyllyiltä muovikassiin, jonka oli taskuunsa kotona survonut.



Kaupasta tultuaan Benny päätti istahtaa hetkeksi kaupan edessä olevalle puiselle penkille. Hänen kulkiessaan kahden kaupan välissä olevan kujan ohi oli eräs nainen kiinnittänyt häneen huomionsa. Bennyn istuuduttua nainen kipitti kaupan nurkalle ja vilkuili sieltä Bennyä miettien, uskaltaisiko tulla esiin vai eikö uskaltaisi.



Lopulta nainen rohkaistui ja lähti ujona kohti Bennyä. Vasta silloin Bennykin huomasi naisen ja kiinnitti heti huomiota tämän kauniuteen.
"Tuota... Saisikohan tähän istahtaa?" nainen kysyi hiljaa osoittaen kädellään Bennyn vieressä olevaa tyhjää paikkaa.
"Tottahan toki!" Benny huudahti ehkä vähän liiankin innokkaasti tehden sitten naiselle tilaa.



Nainen istui penkille Bennyn viereen luoden tälle ujon hymyn.
"Olen muuten Heidi..." hän kertoi nopeasti.
"Heidi... Minä olen Benny", Benny sanoi mietteliäästi. Sitten hän kääntyi katsomaan sivulle.



Heimo ja Bianca olivat kertoneet Alpo Upokkaasta ja tämän perheestä Bennylle. He olivat jopa kuvailleet perheen jäsenten ulkonäköä niin hyvin kuin pystyivät. Niinpä Benny tunnisti kaksi miestä, jotka lähenivät hetki hetkeltä. Pian nuorempi kaksikosta oli melkein kohdalla.



Heidän kohdallaan keltapaitainen mies, Alpon poika Tahvo Upokas kääntyi katsomaan sivulleen, ja näki Bennyn istumassa Heidi vieressään.
"No mutta kukas se siinä", Tahvo naurahti ivallisesti.



Benny yritti jatkaa Heidin kanssa keskustelua normaalisti, mutta se oli hyvin vaikeaa Tahvon katseen porautuessa mieheen. Lopulta Benny nousi Heidin ihmetellessä miesten käytöstä. Benny katsoi Tahvoa vihaisesti.



Minä en taida pitää tuosta miehestä, Heidi ajatteli katsoen Tahvoa edelleen ihmeissään. Siinä tapauksessa olet hyvin viisas, Heidi. Upokkaan perheen jäsenistä ei kenestäkään kannata pitää hitustakaan.



"Miksette voi vain jättää perhettämme rauhaan?" Benny huudahti osoittaen Tahvoa.
"Tämä on Biancan ja isäni välinen ongelma, mutta jos he eivät itse osaa selvittää omia ongelmiaan, niin minun on parasta avustaa isääni", Tahvo murahti hetken mietittyään. Benny ei ollut aivan varma, mitä Tahvo oikein höpötti, mutta oletti tämän kuitenkin olevan jotakin typerää.
"Tiedän kyllä, miksi Alpo on vainonnut äitiäni, mutta se ei ole meidän välinen ongelmamme, eikä se muutenkaan oikeuta Alpoa tekemään niinkuin hän on tehnyt!"
"Minun isäni saa tehdä mitä haluaa, eikä mikään typerä Flynnien perhe häntä estä!" Heidi katseli miehiä tietämättä, mitä tehdä. Hän päätti kuitenkin jäädä seuraamaan tilannetta.



Sillä välin nurkan taakse pujahtanut Alpo hymyili itsekseen.
Minun poikani... Arvasin, että hän puolustaisi ja auttaisi isäänsä! Flynnit saavat vielä kärsiä, ja tämä kaikki on Biancan syytä... He saavat tuntea tämän nahoissaan!



"Mene jo pois, en jaksa kuunnella typeriä väitteitänne!" Heimo huudahti vihaisena. Hän oli jo tyystin kyllästynyt tuohon peheeseen, vaikka olikin tavannut vain kerran yhden perheen jäsenistä. Tahvo kurtisti kulmiaan ja lähti sitten kävelemään pois.



Tämä kostetaan vielä. Minua, Tahvo Upokasta ja minun perhettäni ei noin nöyryytetä! Nuo typerät Flynnit saavat vielä kärsiä...

~~~~

Siinä siis tämänkertainen osa. Muistakaa kommentoida!